37/365

Pöllöt huutavat jo. Se on varma merkki siitä, että talvi kääntyy vielä kevääksi.

Ankarankin talven lauhana, tyynenä iltana lehtopöllö on jo äänessä. Jos kuu vielä osuu kierrossaan sopivasti puiden latvoihin, syntyy mahtava tunnelma. Pitkä huuuuu, tauko ja väräjävä huhuilu perään ja taas uudestaan. Se on koiraan soidinhuuto. Naaras usein vastaa terävillä naukaisuilla, kevit, kevit, jossa paino lopussa.

Kun liikenne hiljenee Helsingissä, voi helmikuun yönä yllättäen kuulla city-huuhkajan kaksiosaisen, muutaman sekunnin välein toistuvan huu-huu -huhuilun. Toki se kuuluu tyypillisesti kallioisilta metsäerämaa-alueilta.

Helmipöllön puputus suurten metsäalueiden laiteilta on monelle tuttu kevään edetessä. Piskuinen varpuspöllö taas viheltelee auringon laskiessa ja taas aamuhämärissä tunnelmallisesti kuin punatulkku.

Kuvan hiiripöllön voi nähdä päivisinkin, nyt talvella myös etelässä. Se istuu puun latvassa, tolpan nokassa tai vaikkapa sähkölangalla, aika näkösällä siis. Silmät ja korvat tarkkana! Myös sen pian alkava soidinhuhuilu on hyvin tunnelmallinen. Yllytän tunnelmalliselle pöllölenkille, ei ihan pöllö juttu.