Keltasirkku saapuu vasta helmikuulla metsäruokintapaikalle. Kuvat: Samuli Haapasalo

35/365

Kävin äsken talviruokintapaikalla. Mieluista oli että niin talvisella. Toki hiki tuli pintaan, kun puolen toista kymmentä kiloa siemeniä ja kolme tali-siemen pötköä repussa kapusin puolen metrin lumen peittäneitä metsäpolkuja ylös mäelle. Metsäsukset olisivat nyt olleet parhaat kulkuvälineet. Vähän turhan paljon hanki painui jalkamiehen alla.

Mutta mukava lenkki. Hyvän mielen sai siitä, että vähän talia ja jyviä oli jäljellä. Tärkeä jatkuvuus oli säilynyt. Koitin kiinnittää talit niin, että esim. näätä ei niitä ryöstä. Jyviä varten on automaatti, jossa jyviä piisaa nyt runsaaksi viikoksi.

Kuva ei ole väärin päin, puukiipijä kiipeä puunrunkoa kiertäen aina pystyasennossa!

Uutta tänään oli, että keltasirkku oli saapunut. Se ei käy syksyllä eikä ilmaannu pimeimpään talveen, mutta lumen ollessa korkeimmillaan ja päivän jo pidetessä tämä terhakka sirkku löytää metsäruokintapaikalle. Se viipyy lumien sulamiseen saakka. Yksi sirkuista tuli luottavaisesti ihan viereeni, samoin töyhtötiainen ja muut tiaiset. Puukiipijäkin kierteli runkoja ja närhi rääkäisi notkossa. Mukava tunnelma.

Tuttu töyhtötiainen on ehkä ruokintapaikan terhakkain!

Ja yksi idea: Jos tunnette paikkakunnaltanne ruokintapaikan, viekääpä hiihtolomalla nuoria koululaisia katsomaan tiaisten ja keltasirkkujen touhuja!

keltasirkkumetsäpuukiipijätalviTalvivuokintatöyhtötiainenvuosi luonnossa