250/365

Punajalkahaukat tekivät viime viikolla melkoisen rynnistyksen pesimäalueiltaan Itä-Euroopan suunnan ja läntisen Aasiankin pesimäpaikoiltaan pohjoiseen Eurooppaan. Ilmoitettujen havaintojen perusteella voidaan arvioida, että lintuja on saapunut visiitille Suomeenkin ehkä jopa satoja. Se on poikkeuksellista. Keväin syksyin niitä kyllä nähdään, mutta ei ollenkaan tällaisia määriä. Yksittäisiä pesimähavaintojakin on tehty vuosien mittaan.

Liikkeellä ovat nuoret linnut, tämän kesän poikaset. Jos haluat löytää punajalkahaukan, siihen on invaasion myötä mahdollisuus tänä viikonloppuna. Tarkkaile peltoaukeita, niiden metsäsaarekkeita, sähkölankoja jne. niin voit ehkä nähdä saalistavan haukan.

Eniten sukulaistaan nuolihaukkaa ulkonäöltään muistuttava punajalkahaukka osaa myös lekutella toisen Falco -suvun haukan tuulihaukan tapaan. Kuvista voit katsella lisää nuoren punajalkahaukan ulkonäköä ja lentokuvaa. Blogin kuvat ovat kahden vuoden takaa Tuusulanjärven lintupelloilta.

invaasioPunajalkahaukkasyksyvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.