Puukiipijä, erikoinen veijari. Kuvat: Samuli Haapasalo

46/365

Puukiipijän ruoanhankinta on äärimmäisen erikoistunut. Kierteellä hyppäyksin pystyasennossa puun runkoa ylös – ei ihan latvaan. Hyönteisiä ja hämähäkkejä taitaa olla paremmin alempana kuorenraoissa. Käyrä nokka ja ulottuva kieli ovat niiden pyyntiin paraat työkalut. Ja taas alas seuraavan puuhun ja sama puuha jatkuu jne. Puukiipijä tuntuu sukkuloivan puusta toiseen usein satunnaisella valinnalla. Ehkä se vaikuttaa siihen, ettei vaikkapa kyttäävä varpushaukka saa sitä helposti katseeseensa. Jalan rakenne on kehittynyt lähes täydelliseksi erikoiseen liikkumiseen ja asentoon. Pienin välein toistuva ja aika kuuluva – tiaisääniä voimakkaampi – sriiii sriii sriii kertoo kiipijän olevan lähettyvillä.

Kaksi lautaa naulattuna toisiinsa, kolot yläkulmiin, vielä katto ja pohja, se puunkylkeen ”kolmioksi” katseen korkeudelle ja puukiipijä tulee mieluusti pesimään sille suunniteltuun pönttöön. Hyvin ehtii nikkaroida vielä kevääksi. Mainio tapa tutustua tähän lintuun.

Hippiäisistä ensimmäiset ovat vasta löytäneet ruokintapaikoille. Ei ole kauan siitä kun puukiipijöiden osalta ruokintapaikan asiakkuutta ihmeteltiin, varsinkin kun puukiipijällä on niin omanlaisensa tuo ruoan hakemisen tapa ja välineet. Kuitenkin meidän ruokintapaikallamme yleensä kaksi, kolmekin puukiipijää on käynyt joka vuosi kahdeksan vuoden takaa asti sekä talilla että poimimassa tyytyväisenä lumelle pudonneita talin ja jyvän muruja. Arvioisin, että tapa oli silloin, kun ne löysivät meidän ruokinnallemme, jo noin puolen tusinaa vuotta vanha.

puukiipijäpönttötalviruokintavuosi luonnossa