47/365

Pihalla vilkastuu kohti kevättä. Tänään lauantaina aamupäivällä kaksi punatulkkua ruokaili verannan ikkunan alla. Pensaan silmuista tai kypsistä siemenistä koiras- ja naarastulkku löysivät syötävää, ehkä vielä paremmin pensaitten alta lumelle varisseista siemenistä.

Samalla punertava lintu lensi nopeasti ja voimakkaan aaltoilevassa lennossa niiden yli. Se laskeutui omenapuun latvaoksiin. Kauniin tiilenpunaista, vahva nokka, voimakas valkoinen siipijuova: nokkavarpunen! Taas se oli pihalla. Kovin useasti en sitä näe, mutta tiheässä luonnontilaisessa metsäsuikaleessa, joka rajoittuu pihaan, olen useammin keväämmällä kuullut sen napakan lentoäänen. Ainakin yhtenä alkukesänä se melko varmasti pesi puiden latvoissa.

Vielä kaksi käpytikkaa kiertelee pihojen yllä voimakkaasti lennellen, huudella räkättäen ja toisiaan jahdaten. Kisailua, reviirinhakua, kosiskelua vai kevään riemua auringonpaisteessa, en ole varma. Tuossa pienessä kaupunkimetsän suikaleessa kuitenkin on pesinyt käpytikka, usein huutaa ja rummuttaa pikkutikka, aiemmin liikkui jopa palokärki. Nämä kaikki vain, jos on pihapuita ja pensaita ja erilaisia kaupunkipuistoja ja vihervyöhykkeitä. Muuten olisi hiljaista.

Punatulkkukoiras

Talitiaiset ovat nyt myös hyvin aktiivisina. Yksi sinitiainen keikkuu kriikunoissa. Mustarastaskoiraat lentelevät levottomina. Välistä metsikön kuusista kuuluu suosikkini kuusitiaisen kiihkeän nopea piitjy piitjy piitjy -laulu – ei toki vielä kovin usein. Varpusetkin tirskuvat, tällä kadulla niitä vielä on. Ja katsomiseni päättyy kahden harakan lentoon.

Kannattaa katsoa ulos ikkunasta. Kevättä rinnassa!