Pyöräilimme ja laivailimme kesäkuussa Saaristomerta ristiin rastiin. Luontoa tietysti havainnoitiin härmähuhmarjäkälästä merikotkaan. Lintulajeja retkilistaan kertyi lopulta 101. Haahkapoikueita oli ihan mukavasti, mutta muita vesilintuja hämmästyttävän vähän. Merikotkaa saatiin etsiä pitkä tovi, mutta tulihan niitä lopulta vastaan. Parjatut merimetsot eivät millään tavalla silmää häirinneet – kalkittuja saaria on niin harvassa, että edes Velkuan saaristossa niitä ei satunnaisen matkaajan silmiin osunut montaakaan. Saaristomaisemat lappimaisen karuine saarineen ja luotoineen sävähdyttävät aina maakrapua.

Mutta reissun kiinnostavin havainto tuli kotoisesta räystäspääskystä – tästä viime aikoina uhanalaistuneesta, aiemmin joka maalaistalon pesijästä. Räystäspääskyjä saalisteli meren salmissa ja lahdelmissa useilla paikoilla. Havaitut pesät kuitenkin olivat kiinnostavissa paikoissa: reittiliikenteen losseissa ja laivoissa.

Lossien ja laivojen rakenteissa on runsaasti räystäspääskyille sopivia kulmarautoja ja muita ulokkeita. Ja niissä pesiä. Lyhyenmatkan lossissa Vånossa asuttuja rättärin pesiä oli vähintään 15 kappaletta. Lossi seilasi koko ajan edestakaisin parinsadan metrin matkaa. Ja räystäspääskyt saalistivat lossin ympärillä ja aina välillä pujahtivat pesiin ruokkimaan poikasiaan. Poikaset ovat liikkuvassa kodissaan reissanneet jo ennen lentoonlähtöään melkoisen kilometrimäärän.

Vånon lossilla on pääskyemojen ollut aika helppo oppia lossin edestakainen reitti ja löytää pesälleen, olipa lossi kummassa päässä salmea tahansa. Siltikin vaatii lintuemoilta jonkinmoista luottamusta muurata savesta nokallinen kerrallaan pesää alustaan, joka on jatkuvasti eri paikassa. Aika moni muu laji hylkäisi paikan heti ensimmäisen siirtymän alkaessa.

Liikkuvassa pesäpaikassa on myös muita häiriötekijöitä. Monelle lajille jatkuva tärinä ja moottorin ääni olisi liikaa. Seuraavat hylkäisivät pesänsä siinä vaiheessa, kun lossiin ajoramppi rysäytetään alas ja kuorma-auto rymistää lossi keikkuen sisään. Mutta räystäspääskyt ovat oppineet, että tärinä, ryminä ja liike eivät haittaa haudontaa ja poikasten ruokkimista. Ehkä pesärosvot myös pysyvät helpommin poissa lossipesältä.

Lossin vielä ymmärtää, mutta ainakin itselleni todellinen ihmetyksen aihe oli Kustavin Hakkeenpäästä Velkuan Teersaloon liikennöivän yhteyslaivan räystäspääskyt. Tarvittaessa reittiä liikennöivä Kivimo-laiva poikkeaa matkalla myös parissa pikkusaaressa. Laivamatka kestää noin tunnin ja kilometrejä kertyy noin seitsemän, lisäpoikkeamien kanssa kymmenkunta – yhteen suuntaan. Laiva tekee reittinsä vain kerran päivässä kumpaankin suuntaan, eli on välillä Teersalon satamassa pääosan vuorokautta. Ja niin vain laivan komentosillan alla pesi ainakin viisi räystäspääskyparia!

Seurasin pääskysten saalistusta laivan vierellä. Ne todella lensivät koko matkan laivan mukana, koukkaillen välillä kauemmas sivulle ja vähän väliä poikkesivat taas pesällään. Poikaset olivat juhannuksenalusviikolla selvästi jo suuria ja nälkäisiä. Mutta kuinka ihmeessä räystäspääskyemot ovat oppineet tähän? Laiva on pääskyjen mittakaavassa varsin pitkänmatkan siirtyjä. Eikä reittikään ole joka kerralla sama. Minkäänlaista näköyhteyttä satamasta toiseen ei ole.

Toisaalta pääskyjen kannalta on suotuisaa, että voi saalistaa laajalla alueella, lentämättä silti kauas pesältään. Uudet hyönteismaastot tulevat eteen ihan vahingossa, kun vaan pysyttelee näköetäisyydellä pesästään ja osaa pujahtaa sisälle liikkuvaan maaliin. Mahtava sopeuma!