Kuva: Krista Ylinen

Suunnitelmat oli tehty ennakkoon. Olin vertaillut retkikarttaa netistä löytämiini reitteihin ja tietoihin, aivan kuten aiemmilla matkoillani. Poikkeuksena tällä kerralla kuitenkin se, ettei ollut varmuutta kohteessa olevasta säästä ja lumitilanteesta. Tiesin uutta lunta satavan menomatkani ajan, mikä saattaisi hankaloittaa siirtymisiä perillä, Hossassa.

Hyvästä valmistautumisesta huolimatta reissu meni aivan viimeisen päälle vihkoon.

Starttasin Yarikseni alkuiltapäivästä. Olin päättänyt ajaa Nurmekseen ja yöpyä viehättävältä vaikuttavalla autiotuvalla, saaden menomatkaa hieman pilkottua. Neljä ensimmäistä ajotuntia sujuivat nopeasti laskeutuneesta hämärästä huolimatta hyvin. Kahdella seuraavalla tunnilla stressikertoimet kasvoivat, kun sumu hankaloitti näkyvyyttä ja teiden kunto heikkeni heikkenemistään. Nurmekseen päästyäni olin jo hyvin huolissani siitä, miten saavutan autiotuvan; lunta oli satanut pitkin matkaa eikä pääteitäkään oltu vielä aurattu.

Risteyskohdassa hiljensin vauhtia. En uskaltanut kääntyä vaikeakulkuiselle sivutielle, joka olisi johtanut päämäärääni, noin 12 kilometrin päässä olevalle autiotuvalle. Päätin jatkaa Kuhmoon. Nopealla tiedustelulla sieltä ei löytynyt tavoitettavissa olevaa kotaa tai tupaa, joten kävin nukkumaan autoni etupenkille.

Heräsin neljältä yöllä viiden tunnin katkonaisten unien jälkeen. Lähdin ajamaan Suomussalmea kohti ehtiäkseni perille päivän valkenemiseen mennessä. Ja harvoin olen niin huonokuntoisilla teillä ajanut, varsinkaan yöllä. Kahden ja puolen tunnin matka venyi kuusituntiseksi, pitäen sisällään yhden huoltoasemakäynnin ja puolen tunnin unet. Hossaan päästyäni kello oli kymmenen.

Ajoin kiinni olevan luontokeskuksen ohi kohti autiotupaa, jonka piti olla saavutettavissa noin kilometrin päästä parkkipaikalta. Tuore lumi ei mahdollistanut kyseiselle parkkipaikalle ajamista, vaan auto olisi jäänyt liki kolmen kilometrin päähän tuvasta. Päivä oli vasta alussa ja minä jo yllättävän lopussa.

Puhallutti. Olisi pitänyt lähteä lumikenkien ja rinkan kanssa muutaman kilometrin päässä olevalle autiotuvalle polkua, joka mahdollisesti olisi täysin ummessa. Minulla oli kyllä mukana talvikäyttöön soveltuva teltta, mutta tällaista tilannetta, missä kyky vastata haasteisiin oli näin alentunut, en ollut ennen kokenut. En uskonut jaksavani kaivaa hangessa teltalle paikkaa. Yritin vielä keksiä vaihtoehtoista majapaikkaa, tuloksetta.

Sillä hetkellä, kun istuin autossa vailla yöpaikkaa ja suunnitelmaa, tunsin koko kehossa tuskan yksin matkustamisesta. Jos apukuskin paikalla olisi istunut toinen, olisin rohkeammin ja reippaammin suhtautunut tilanteeseen. Mutta nyt, ainoa ratkaisu mikä mieleen tuli, oli ajaa kolme tuntia alaspäin ja siirtyä sisätiloihin Vuokattiin yöksi.

Vuokattiin päästyäni olin istunut autossa 25 tuntia. Tuijotin televisiota koko illan huoneessani, minä, joka en tv:tä ikinä katso. Aamulla heräsin aikaisin ja vein rinkkani autooni. Auton sisävalo oli jäänyt päälle edellispäivänä, ja auto starttasi vaivoin. Kävin ajamassa puolen tunnin matkan akkua ladatakseni. Tämän jälkeen nopea aamupalabuffet, jonka yhteydessä laitoin vahingossa jugurttia kahviini.

Lähdin ajamaan yhä yskien startanneella autollani kohti kansallispuistoa, joka oli tunnin ajomatkan päässä ja tarjoaisi minulle mahdollisesti yösijan autiotuvassa. Kymmenen kilometriä ennen määränpäätä tie muuttui jääkentäksi. Taistelutahto oli mennyttä, minusta ei ollut enää ajamaan niin hankalaa tietä pahimmassa tapauksessa vain todetakseni, ettei määränpäässä ole etenemismahdollisuuksia lumikengillä.

Käännyin kotiin. Kuuden tunnin ajomatka, kuusi peräkkäistä Auta Antti jaksoa. Yksin matkustaminen ei ollut koskaan tuntunut niin vaikealta mitä näinä kolmena päivänä.

Mielikuvat tunnelmallisissa autiotuvissa yöpymisistä, pääsystä elää hetki askeettista elämää, tutustumisesta uuteen alueeseen sekä samoilemisista valkeissa maisemissa eivät toteutuneet. Viiden päivän retkeilypainotteinen matka kaventui kolmeen päivään ratin takana. Lopputuloksena muutamat keskivertokuvat sekä turhaan kulutettuja luonnonvaroja lähes 1600 ajokilometrin edestä.

Matkan jälkeen autoni akku vaati vaihtoa. Samoin oli oman akkuni laita.

Hossakrista ylinenkrista ylinen photographyvuosi(a) pohjoisessa