Kuvat: Krista Ylinen

”Aina kun sinulla on vapaa-aikaa, nosta kytkintä”, totesi mummoni tänä syksynä. Mummoni, jonka moottoripyörä oli jo vuosia sitten vaihtunut hillitympään kaksipyöräiseen. Yhtä lailla kuin minä olin alkanut noudattamaan hänen neuvoaan jo vuosia ennen kuin kävimme tämän keskustelun. Vaaleaseinäisen kaksion vankina hän tuntui elävän matkakertomuksista, joita minulla oli aina käydessäni jaettavana.

Lokakuun alkupuolella oli jälleen muutama peräkkäinen vapaapäivä edessä enkä halunnut vastadiagnosoidun borrelioosin, taudista johtuneen oireilun sekä saadun kolmen viikon antibioottikuurin olevan esteenä lähtemiselle. Päädyin yksimielisen päätöksen myötä suuntaamaan Kolille, Suomen vaellusreittien kaunottareksikin kutsuttuihin maisemiin. Olin seurannut ruskan etenemistä ja elänyt toivossa, että sitä ehtisin näissä itselleni ennestään tuntemattomissa maisemissa vielä ikuistaa.

Luontokuvaajalla saattaa olla visio haluamistaan valokuvista, mutta äärettömän harvoin ne toteutuvat. Minulla se oli yhdistää ensimmäistä kertaa elämässä ruska, puhdas lumi ja havupuiset vaarat samaan kuvaan. Tärkeimpänä jälleen kerran oli kuitenkin vain vapauttaa levoton sieluni maanpäälliselle matkalle.

Kaksi kokonaista ja kaksi puolikasta päivää, yksi telttayö ja kaksi yötä autiotuvassa, reilu neljäkymmentä käveltyä kilometriä 21 kiloa painavan rinkan kanssa. Ruskaa, puhdasta lunta ja vaaroja samassa kuvassa. Kävelyä tuoreissa karhuperheen jäljissä. Sopivasti raadollista yksinäisyyttä ja uusia tuttavuuksia.

Niin kauan, kun kehoni jaksaa, on mahdotonta olla noudattamatta mummoni ohjetta; olla se, jolla on tulevaisuudessa tarinoita myös kerrottavana, ei ainoastaan kuunneltavana.

herajärven kierrosKolikolin kansallispuistokrista ylinenkrista ylinen photographyruskasyksyvuosi(a) pohjoisessa