Kuva: Krista Ylinen

Kyllä se on parhaita asioita mitä tiedän; nousta uuteen päivään omassa tutussa teltassaan valitsemassaan maisemassa. Siitäkin huolimatta, että ulkona vietetyissä öissä on usein helppous ja mukavuus kaukana, vaikka varusteet olisivat lippulaivatuotteita ja kaikki loppuun saakka mietitty yöpymistä ajatellen. Puhun nyt kankeasta ja hiljalleen ikääntyvästä selästä, liian pitkään pidätetystä pissahädästä, sisä- ja ulkoteltan väliin jääneestä kärpäsestä ja niistä muista, mitä näitä nyt on.

Jos olisimme vailla helppoutta ja mukavuutta, hakeutuisimme silkkilakanoihin, kokolattiamatoille ja monipuolisesti katettuun aamupalabuffaan.

Mutta me janoamme elämyksiä ja sitä, että pääsemme rakkamaastoon raatamaan ja juomavettä säännöstelemään. Olosuhteet ja niissä pärjääminen kasvattavat. On toisinaan vaikeinta istua teltan vierellä viimeisillä valoilla vain itsensä kanssa, ilman tekosyitä ja kiireen tuntua. Potea ikävää ja tuskaa, kohdata niitä unelmia mitä ei koskaan tule saavuttamaan. Ja toisaalta, kokea ääretöntä onnea siitä, miten etuoikeutettu on niiltä osin, mitä on elämässä saanut ja saavuttanut. Todeta, että ilma on joltain osin paksua hengittää ja toisaalta myös hyvin puhdasta ja happirikasta.

Välillä ihmettelen, miten en ole kokonaan muuttanut telttaan asumaan. Sillä jokaisena aamuna, kun noin kaksi kiloa painavasta majapaikastani olen herännyt, ajattelen miten hyvältä se tuntuu, omassa sängyssä heräämisen sijaan. En ole vielä tehnyt ainuttakaan telttaretkeä, mitä katuisin.

Näin ollen suuntaan jälleen huomenna ulos. Nukuthan sinäkin yösi ulkona? #nukuyöulkona

krista ylinenkrista ylinen photographynukuyöulkonasuomenlatuvuosi(a) pohjoisessa