92/2020

Ruis on kaunis ja kiinnostava viljakasvi. Suomessa ruista on viljelty viimeistään 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Itäisen Turkin keskiosissa ruista on viljelty nuoremmalla kivikaudella noin 6 000 vuotta eaa ja keskisessä Euroopassa on havaintoja noin 4 500 vuotta eaa. Ruista oli käytetty, vaikkei vielä viljelty, pohjoisessa Syyriassa jo 10 000 vuotta eaa.

Wikipedia kertoo myös, että Suomen pelloilla viljeltiin 1800-luvulla viljana pääosin ruista. Sen korrella oli myös paljon käyttöä. Sato oli kuitenkin niin pieni, että nykyiset noin 3 000 viljelijää tuottavat saman verran ruista hihaan. Suomi ei kuitenkaan ole omavarainen rukiin suhteen.

Olen aina ihaillut ruista maisemassa. Tuleentuva ruispelto on kaunis. Harmonisesti kaartuva rukiin tähkä ja korsi keinuvat keveästi leppeässä syyskesän tuulessa. Nämä pari ruiskuvaa otin viime viikolla Valkealassa.

ruisviljavuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.