Sateen välissä pilviin tuli kaakossa pieni rakonen vain muutamaksi aamun minuutiksi. Mitä silloin aukesi luontokuvaajalle ohi kiitäväksi hetkeksi Matsalunlahden rannassa Haeskan lintutornilla, viime keskiviikkoaamuna.
Pikkujoutsen sateenkaaressa. Kuvat Samuli Haapasalo
Syksyiset pikkujoutsenet lentävät samalla ohitseni. Saan muutaman kuvan linnuista tummanharmaassa maisemassa. Mutta pikkujoutsenet loistavat valkeina. Niiden ihmeellinen ääni lumoaa.
Hetkeä ennen lintuja on syntynyt himmeä sateenkaari horisonttiin. Mielessä käväisee, kääntyisivätpä nuo sateenkaareen, tummaa taivasta vasten.
Niin tapahtuukin, koska käytän tuhlailevasti ”tsäkää”, onnea, kuten hyvä ystäväni Pekka, jolta olen oppinut paljon kuvauksesta, usein minulle nauraa. Tiedämme kyllä, että hyvää onnea tuo myös ahkera liikkuminen luonnossa.
Äkkiä sateenkaari myös voimistuu. Se jopa kertaantuu. Kerkiän muutaman sekunnin katsoa kameran säätöjä. Valitsen pienen alivalotuksen. Tarkenneusalue on toiseksi keskitetyin, se tarttuu pikkujoutseniin. Hiukan on iso herkkyys: 1600. Pakko käyttää myös täyttä aukkoa. 200-400 millimetrin objektiivi on täyspitkänä.
Katson sateenkaareen ja seuraan pikkujoutsenia. Muutama nopea, melkein alitajuinen kuva. Koitan pitää horisontin. Vino horisontti aiheuttaa monasti turhia rajauksia. Voimakas tunnelma! Kuin oikeassa sadussa.
Hetki on ohi, pilvi sulkeutuu, sade jatkuu. Kuvat ja muisti tallentavat hetken. Tässä se hetki on Sinulle, Suomen Luonnon lukijalle.