42/2022

Mustapääkerttu katoaa pienen hennon olemuksensa ja harmaan höyhenpuvun ansiosta helposti pensaisiin. Näin syksyllä pari hyvää neuvoa, miten  päästä näkemään tämä kesällä valtavan kauniisti pensaston piiloista laulava Sylvia -suvun kerttu.

Kiikarit kaulaan ja aamukävelylle Helsingin Meilahden arboretumiin. Jotakin pientä liikkuu pieniä omenia kasvavien puiden latvaosassa. Myös seljapensaitten mustat marjat tuntuvat houkuttelevan mustapääkerttua. Odota rauhassa. Napakka tsak tsak tsak varoitusäänikin tai sama hiljaisena kutsuäänenä saattaa kiinnittää huomiotasi.

Musta päälaki on varma tuntomerkki. Ja lintu on mustapäisiä tiaisia sirompi, kokonaisuutena harmaampi ja vähän pitempi.

Ja eri puolilta eteläistä Suomea mustapääkertun voi löytää vastaavilta paikoilta hyvistä kaupunkipuistoista, reheviltä omakotitonteilta tai villiintyneistä puutarhoista.

Osuikohan nokkaan muistuma kesältä,? Silloin mustapääkertun pääravintona ovat hyönteiset, toukat ja muut vastaavat.

Joskus mustapääkerttu yrittää jopa talvehtia. Silloin se saattaa ilmestyä ruokintapaikalle. Keväällä ensimmäiset saapuvat jo huhtikuun lopulla etäisen Afrikan savanneilta, jokivarsilta ja pensastoilta.

Nämä kuvat ovat Meilahden arboretumista Helsingistä viime viikolta.

mustapääkerttusyksyvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.