336/365

Osa sinitiaisista muuttaa eli on jo muuttanut. Suhdetta talvehtivien määrää en osaa sanoa, mutta iso on ainakin talvehtivien sinitiaisten joukko. Sinitiaisia talvehtii tutusti pihoissa, puutarhoissa ja puistoissa ja ne käyvät mielellään ruokailemassa lintulaudoilla ja ruokintapaikoilla. Sinitiaiset tuovat melkoisen väriläiskän puutarhoihin ympäri vuoden. Erityisesti sinitiaiskoiraan värit ovat loistavan sinisiä.

Mutta osalla sinitiaisista onkin syksyllä edessä aika jännittävä biotoopin vaihto talveksi. Ne siirtyvät syksyn edetessä ruovikoihin, joiden pinta-ala on paljonkin kasvanut mm. rantalaiduntamisen vähenemisen ja rantojen rehevöitymisen myötä.

Ruovikkoon siirtymisestä tulee ensiksi mieleen, että syynä olisivat ruo’on siemenet. Näin ei kuitenkaan ole. Ruokojen tähkien siemenet jäävät viiksitimalien herkuksi. Timalit ovatkin niistä täysin riippuvaisia. Sen sijaan sinitiaiset etsivät erilaisia selkärangattomia pikkueläimiä, jotka ovat talvehtimassa ruokojen varsissa. Siihen tarkoitukseen tiaisten taitava kiipeily ja terävä, vahva nokka sopii hyvin.

Lintulaudalla sinitiainen pienestä koostaan huolimatta pitää hyvin puolensa esim. paljon suurempaan talitiaiseen nähden. Tali maistuu, mutta myös siemenet,

ruovikotsinitiainenvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.