Tuntureita on tyypiltään monenlaisia. Pyöreähkö tai kupolimainen on oaivi, saamen päätä tarkoittava sana. Näitä ovat vaikkapa Njávgoaivi Utsjoella ja Megonoaivi Käsivarressa. Myös Karigasniemen Áilegas on oaivi, vaikkei se nimessä näykään. Itä-Lapissa on oiva-muoto, ja sitä kantaa esimerkiksi Värriön Sauoiva.

Kero, kuten Pallaksen Pyhäkero, on myös pyöreää tyyppiä. Saariselällä oaivi on käännetty pääksi: on Kuikkapää, Talkkunapää ja monta muuta.

Intohimoinen lapinkävijä Valter Keltikangas totesi kirjassaan Seitsemän tuntia erämaata (WSOY 1977), että kunnioituksesta kolttien kulttuuria kohtaan hän ei käytä päänimeä vaan oaivia.

Terävämpää tyyppiä edustaa tsokka eli čohkka kuten Áitečohkka Utsjoella ja Ritničohkka Käsivarressa.

Utsjoen tuntureilta voi kateellisena katsella Norjan ikuisen lumen peittämiä jylhiä gáisoja eli gaissoja. Esimerkiksi Rásttigáisá on myös suosittu retkeilykohde.

Várri on Lapissa puuton tunturi, ei metsän peittämä vaara kuten Itä-Suomessa. Paistuntureiden omaleimainen maamerkki on Áhkovárri, jonka lakinokka osoittaa länteen. Käsivarren Yliperän kulkijoille on tuttu muun muassa Dierpmesvárri (Termisvaara).

Viime vuosina karttojen saamelaista nimistöä on oikeakielistetty. Vahvoilla saamelaisalueilla Utsjoella ja Enontekiöllä olisi perusteltua käyttää niitä virallisina paikanniminä ja siten arvostaa saamelaista kulttuuriperintöä.

Lue sarjan aikaisemmat osat:
Pieni lapinsanasto, osa 1.