Metsäkeskusteluun on juurtunut virheellisiä mutta sitkeähenkisiä myyttejä luonnonmetsien ekologiasta. Ne ovat perintöä 1960–1990-lukujen värikkäistä metsäkiistoista, joissa tieto ja mielipiteet menivät iloisesti sekaisin.

Osa myyteistä on ollut alun perinkin propagandaa; tiettyjä luonnonmetsien kehitykseen kuuluvia ilmiöitä on korostettu ideologisista syistä. Osa myyteistä taas perustuu vanhentuneisiin tieteellisiin näkemyksiin, jotka uusi tutkimus on osoittanut vääriksi.

Myyttejä on syytä vähän purkaa.

Myytti 3: Metsät kehittyvät luontaisesti tasaikäisrakenteisiksi.

Myös tämän myytin juuret ovat metsäammattikunnan ideologisissa päämäärissä. Toisen maailmansodan jälkeen metsätaloudessa voimistui pyrkimys päästä eroon harsintatyyppisistä hakkuista, joissa poimitaan metsän suurimpia puita.

Tasaikäisrakenteisten metsien luonnonmukaisuuden korostaminen palveli tätä tarkoitusta. Pyrkimys näkyy selvästi professori Erkki K. Kalelan kirjoittamissa artikkeleissa ja metsänhoidon oppikirjoissa. 1960-luvun lopulta lähtien myyttiä on käytetty hyväksi myös avohakkuisiin kohdistetun kritiikin torjunnassa.

Harhakuvan syntymistä on edistänyt se, että vuosikymmenten ajan luonnonmetsien kehitystä havainnollistettiin Yrjö Ilvessalon ”luonnonnormaalien” metsien kasvu- ja tuotostutkimuksilla. Tosiasiassa Ilvessalon tutkimusmetsiköt eivät olleet tyypillisiä, normaaleja luonnonmetsiä vaan tiukoin kriteerein valittuja täystiheitä ja tasarakenteisia yhden puulajin metsiä. Ilvessalo itse totesi, että niitä oli erittäin vaikea löytää.

Luonnonmetsä voi kehittyä tasaikäisenä, jos esimerkiksi voimakas metsäpalo tappaa kaikki puut ja metsä uudistuu lyhyen ajan kuluessa. Koska rajut, kaikki puut tappavat metsäpalot eivät ole Suomen oloissa olleet luontaisesti yleisimpiä metsää uudistavia häiriöitä, eivät sitä ole tasaikäisinä kehittyvät puustotkaan.

Tyypillistä luonnonmetsille onkin niiden puustojen ikä- ja kokorakenteen suuri vaihtelu.

Tutustu sarjassa aiemmin rikottuihin myytteihin:

Myytti 1: Luonnonmetsiä uudistavat voimakkaat metsäpalot ja avohakkuut jäljittelevät metsäpalojen vaikutuksia.

Myytti 2: Luonnonmetsät ovat palaneet kerran vuosisadassa.