Helmikuun ensimmäisenä päivänä Suomessa alkaa taas luvallinen susien tappaminen. Termi ”kannanhoidollinen metsästys” joutaa romukoppaan, sillä uhanalaisen lajin yksilöiden ampuminen ei ole kannan hoitamista. Kaiken lisäksi jahtiin lähdetään, vaikka Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden asiaan liittyvä selvitys ei ole vielä valmistunut.

Kotikunnassamme Kuhmossa tappoluvat myönnettiin kahdeksaan suteen. Surmat on tarkoitus kohdistaa Saunajärven alueella elävään perheeseen. Susivanhemmat ovat nimeltään Sami ja Elo, ja Luken tutkijat ovat ne suurella vaivalla pannoittaneet. Tappoluvan myöntäjille tämäkään ei ollut este – riittää kun pannat palautetaan tutkijoille.

”Haetulla lupa-alueella susien käyttäytyminen on muuttunut rohkeaksi ja ihmisarkuus on vähentynyt. Lupa-alueella on useita pihakäyntejä sekä kyseiset sudet ovat tappaneet useita lampaita”, tappolupien hakemuksessa perustellaan. Näin kerrotaan paikallislehti Kuhmolaisessa (maksumuurin takana), ja hakemuksen perusteita listataan lisää: ”Kotieläin- ja koiravahingot, petovahinkojen rajoittamat maaseutuelinkeinot, pihakäyntien tuoma pelko ja turvallisuusuhka, vaikutus metsästysmatkailuun, koiraharrastuksen ja koiran kanssa metsästämisen taantuminen, metsäpeurakannan romahtaminen lupa-alueella sekä metsästyskelvoton hirvikannan määrä alueella.”

Itärajan pinnassa sijaitseva Saunajärvi on syrjäistä, harvaan asuttua seutua, mutta niin vain sielläkin sudet ”rajoittavat maaseutuelinkeinoja”.

Susien pitäisi pysyä ”erämaassa”, jotkut marmattavat. Heille täytyy kertoa, että Suomen erämaat sijaitsevat poronhoitoalueella, missä petoeläinten henki on vielä löyhemmässä kuin muualla. Eikä poronhoitoaluetta ole pelkästään Lappi vaan myös Koillismaa ja Kainuun pohjoisosa. Ja sitten heti eteläisessä Kainuussa, esimerkiksi Saunajärvellä, ollaankin saman tien ”maaseutuelinkeinojen” Suomessa. Siellä ei ole enää poroja, mutta kotieläimet pitää saada jättää yöksi kehnosti aidatuille laitumille.

Entä susien pihakäynnit? Onko siinä jotakin uhkaavaa, jos sudet joskus öisin kulkevat talon ohi? Siksihän ne öisin kulkevat, että välttelevät ihmisiä – eivät siksi, että tulisivat syömään ihmisiä.

Koiria sudet voivat kyllä pyrkiä syömään, jos koiria pidetään yötä päivää pihalla. Häkkikoirien pitäminen onkin maaseudulla valitettavan yleistä, ja siihen alistetaan etenkin metsästyskoiria. Sudenpitävät häkit eivät ole mikään ratkaisu, sillä koko käytäntö tulisi lakkauttaa. Pihalla jatkuvasti elävät koirat toimivat susien houkuttimena, koirat pelkäävät – ja susille vaaditaan pihakäyntien perusteella kuolemantuomioita.

On ihmisiä, jotka purkavat yleistä ahdistustaan luonnoneläimiin. Joillekin taas suurpetojen tappaminen on mieltä ylentävää toimintaa. Tällaisille ihmisille susia on aina ”liikaa”. He ovat usein myös äänekkäitä, ja siksi maa- ja metsätalousministeriössä heille nyökytellään ja esitetään suurena viisautena, että tappaminen lisää eläinten ”hyväksyttävyyttä”. Ikään kuin asenteet suopuisivat susiin kohdistuvien kostoiskujen myötä. Ikään kuin metsästäjien olisi ensin saatava jahdissa kiihottua miehevistä vallan tunnoistaan, jonka jälkeen he rauhoittuisivat ja suhtautuisivat susiin järkiperäisesti.

Saunajärven sudentappoja perustelevassa listauksessa huomiota kiinnittävät harrastukset. Harrastus – siis ihmisten tapa huvitella – tuntuu köykäiseltä perusteelta, mutta metsästäjiltä ei tässä suhteessa itsetuntoa puutu, mikä ei sinänsä ihme olekaan, kun miettii, mikä heidän harrastuksensa on. On kuitenkin melkoisen röyhkeää esittää susi harrastusta häiritsevänä kilpailijana, mihin viitataan perusteessa ”metsästyskelvoton hirvikannan määrä alueella”. Eivätkö edes syrjäseudulla elävät sudet saa syödä hirviä?

Metsäpeurojen vähäisyydestä on toki syytä huolestua, mutta siinäkin petoeläinten tappaminen on taas helppoheikkimäinen ”ratkaisu”. Metsäpeurat kärsivät intensiivisestä selluntuotantoon perustuvasta metsätaloudesta, jossa jäkälämaat ja vanhat kuusikot naavoineen ja luppoineen käyvät yhä harvinaisemmiksi. Kaiken lisäksi peurojen ei anneta levitä luontaisille elinalueilleen, sillä heti Kuhmon ja Hyrynsalmen rajalla on leviämisen estävä aita. Sieltä kun alkaa tuo aiemmin mainittu poronhoitoalue, minne metsäpeuroja ei päästetä.

Lopuksi Kuhmolaisen artikkelissa eräs Saunajärven asukas toteaa, että kyllä kahdeksan sutta kestää metsästää, sillä Venäjän puolelta tulee tilalle uusia. Niinpä niin. Itäraja on lähellä. Mutta mitä järkeä on ampua kahdeksan sutta, jos tilalle tulee uusia?

Eihän siinä olekaan järkeä, mutta joillekin susien tappaminen tuottaa mielihyvää. Jotkut taas tuntevat olonsa turvalliseksi, kun sissipukuihinsa sonnustautuneet aseistetut miehet lähtevät sotaan vihollisiksi esitettyjä olentoja vastaan.

Päätös susien tappamisesta on tietysti pelkkää politiikkaa, eikä tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun äänekkäiden äänestäjien hyvittelyssä eläimet menettävät henkensä. Politiikka on peliä, jossa puolustuskyvyttömät on helppo uhrata.

 

(Kuva Itävallasta vuonna 1914 / Wikimedia Commons.)

 

 

hirvikannanhoidollinen metsästyskoirakuhmometsäpeurametsästyspantasudetporonhoitoaluesusiuhanalainen

Hyvän mielen joululahja

Anna lahjaksi lumoava luontokokemus.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet suomalaisen luonnon suojelua.