Matka on jatkunut helteiden jälkeen kovissa vastatuulissa ja sateissa. Säätyyppi on muuttunut tyystin. Helteet loppuivat ukkoskuuroon, joka puski voimalla nopeasti suoraan päällemme. Onneksi emme olleet ylittämässä suuria selkiä. Rantauduimme, sillä ukkosen yhteydessä voi esiintyä kipeää tekeviä raekuuroja ja melojan jopa nurin kaatavia syöksyvirtauksia. Kyyristelimme rannan tuntumassa matalina rankan sateen piiskatessa meitä. Salamat halkoivat maisemaa ja jyrinä oli korvia huumaava. Lähimmät salamat olivat iskeneet salamatutkan mukaan vain muutaman sadan metrin päähän meistä. Ukkosrintaman mentyä sade kuitenkin jatkui ja tuuli sikisi merellä.

Kun saavuimme ison ja vilkasliikenteisen väylän luo, tuuli puhalsi vastaan jo 10 m/s voimalla. Hakeuduimme leiripaikkaan, joka oli tuulelta suojassa. Odotimme tuulen laantumista, jotta väylän ylitys sujuisi sutjakammin. Auringon pilkistäessä tummien pilvien takaa kuivattelimme sateessa kastuneita vaatteita.

Matkaa päästiin lopulta jatkamaan vasta vuorokausi myöhemmin. Juuri kun olimme turvallisesti puskeneet vastatuulessa väylien yli, väylien ulkopuolella suoraan meitä kohti porhalsi proomu. Kajakkeja ei ole helppo havaita aallokosta, eikä ne näy edes tutkassa, joten tilanteet aiheuttavat aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Vaihdoimme kurssiamme väistääksemme proomua. Se kuitenkin kääntyi ja oli taas törmäyskurssilla meidän kanssa. Vaihdoimme kurssia jälleen. Onneksi proomun miehistö näki meidät, hiljensivät vauhtia ja heilauttivat vielä kättä tervehdykseksi ohi lipuessaan.

Sinä iltana melontaa jatkettiin aina auringonlaskuun sekä yön lintujen, huuhkajan ja lehtokurpan ylilentoon, saakka. Auringon laskettua on mahdotonta jatkaa lintulaskentoja luodoilla, joten oli aika pystyttää leiri. Teltan ylle kaareutui auringon viimeisistä säteistä heijastuva sateenkaari. Teltta saatiinkin pystyyn juuri ennen, kuin uusi saderintama pyyhki saariston yli.

Seuraavana päivänä etenimme alkuun suunnitellusti normaalia päivärytmiä noudattaen. Navakka sivumyötäinen tuuli joudutti matkaa. Jopa aurinko näyttäytyi ennen iltapäivän sateita. Takaisku saatiin iltapäivällä, kun Panun jo pari viikkoa sitten loukkaama käsi alkoi kipuilla rajusti. Pidimme Notvarpharunin autiotuvan suojissa tuumaustauon sateen rummuttaessa kattoa ja myyrän rapistellessa seinän raoissa.

Lähipäivien tuuliennuste näytti lohduttomalta: emme pääsisi ajoissa suunnittelemaamme vesien täydennyspaikkaan, vaikka käsi olisikin kunnossa. Päätimme jatkaa vielä runsaat viisi kilometriä isommalle saarelle pitämään leiriä, koska tuuli oli maltillinen neljän metrin sivuvastainen.

Teimme kuitenkin poikkeuksellisen ratkaisun: hinaisin Panun kajakkia perässäni Panun antaessa käden levätä. Hinatessa tuntui kuin olisi melonut yhdeksän metrin vastatuuleen. Reilun viiden kilometrin etappi edettiin siis hitaasti, mutta päättäväisesti. Asetelma muistutti etäisesti Pentti Linkolan tekemää suurta souturetkeä; hänen puolisonsa souti pitkiä matkoja Pentin kiikaroidessa lintuja.

Tällä hetkellä kovat vastatuulet ja Panun kipeytynyt käsi estävät etenemisen. Joudume viettämään kolmannenkin yön samalla saarella tuulen vankina keskellä selkävesiä.

Puhdasta vettä on vielä vähän, mutta emme tule pääsemään ajoissa suunniteltuun vesien täydennyspaikkaan. Ulkosaaristossa on hyvin harvakseltaan lampia, puroja ei ole lainkaan ja merivettä ei sinilevän takia voi käyttää ruuanlaittoon. Onneksi leirisaareesta löytyy sateiden jäljiltä kalliolammikoita. Niistä ei toki suoraan juoda, vaan mukana olevat vedenpuhdistustabletit mahdollistavat lammikoiden vesien turvallisen käytön.

On turhauttavaa olla tuulten vankina, kun matka ei etene. Olemme päivän ja kohta kaksi omasta aikataulusta jäljessä. Huomisen sääennuste näyttää onneksi lupaavalta matkan jatkumisen kannalta.