354/365

Suuri valkoinen pöllö on levittäytynyt harvinaisena ympäri Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan mantereitten pohjoisen tundran. Pöllö valitsee asuinpaikkansa vaeltelemalla laajalti. Se pesii sen mukaan, millä aluella on pikkunisäkkäitä. Ja jos ruokaa ei olisi riittävästi, pöllöille voi jäädä myös pesimättömiä vuosia.

Fennoskandiassa pöllö on käynyt hyvin harvinaiseksi. Toivo on kuitenkin siinä, että hyvät myyrä- ja sopulivuodet elvyttäisivät kantaa. Suuren valkoisen pöllön nimi on tunturipöllö.

Vanha tunturipöllö on lumenvalkoinen, nuorella (kuvassa) on puvussa myös tummaa viiruisuutta.

Olen takavuosina nähnyt suuren valkoisen pöllön muutaman kerran Utsjoen tunturiylängöillä, kerran Varangin niemimaan sisäosissa, kerran etelämmäs talvella vaeltaneena. Jos tunturipöllö väistää huonoja myyrä- ja sopuliaikoja etelään, se valitsee saalistusmaikseen avarat, puuttomat rannat ja ulkosaariston. Joskus pöllö ilmestyy yllättäen kaupunkien korkeitten rakennusten katoille.

Pikkunisäkkäät kuten lapinmyyrät ovat suosikkiruokaa, sopuli seuraavaa kategoriaa. Pikkunisäkkäitten puutteessa valkoinen tunturipöllö voi pyydystää myös lintuja, esim. riekkoja, tai jäniksiä.

tunturipöllövuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.