Etiopiasta asti muuttanut Lauri kiri Euroopan-kurjet kiinni kevätmuuton viime hetkillä.
Kurkimuutto eteni toivotuin kääntein suotuisassa myötätuulessa.
Esteri ei palannut talven jälkeen katvealueelta kartalle. Myös Lauri on joutunut jälleen häviksiin.
Kurkien nokat osoittavat kohti Suomea. Esteri puuttuu kuitenkin yhä kartalta.
Kolme muuta nuorta kurkea ovat yhä useiden satojen kilometrien päässä Suomesta, eivätkä välttämättä palaa vielä tänä kesänä.
Suomen Luonto matkasi kurkien kevätmuuton vanavedessä Espanjasta Unkariin ja löysi tutusta linnusta uusia puolia. Lue tai kuuntele juttu.
Ensimmäinen seurantaviisikon kurjista on palannut ja näyttää asettuneen aloilleen. Voisiko tiedossa olla pesintä?
Kurjet ovat noin tuhannen kilometrin päässä Suomesta.
Itäreitillä lentävä kurki liittyy mukaan Suomen Luonnon Kurkiseurantaan.
Koko kurkinelikko on nyt aloittanut muuttomatkansa, kun pitkään paikallaan pysytellyt Kulta lähti liikkeelle Etelä-Ranskasta.
Hortobágyn kansallispuistossa Unkarissa oli valtavat määrät lintuja, mutta onnistuimme näkemään vain kaksi kurkea.
Kulta-kurki oli pysytellyt pienellä alueella, joten päätämme yrittää etsiä sen Camarguen kansallispuistosta Ranskasta.