Visakoivu on rauduskoivun perinnöllinen, mutaatiosta johtuva muunnos, ei oma lajinsa eikä alalajikaan. Muutamassa muussakin puulajissa kuten harmaa- ja tervalepässä, raidassa, pihlajassa ja vaahterassa sekä hieskoivussa esiintyy vastaavia mutaatioita, mutta rauduskoivua harvemmin.
Kuvat: Samuli Haapasalo
Minulle visakoivun ulkomuoto tuo mieleen tunturikoivun ja visakoivumetsikkö tunturikoivikon. Puu on vaihteleva, ei kovin korkea, monasti runko mutkittelee. Tunturikoivu on kuitenkin hieskoivun alalaji. Tunturikoivu ei ole esimerkiksi hieskoivun ja vaivaiskoivun risteymä, vaikka vaivaiskoivu voikin risteytyä tunturikoivun kanssa. Ja tunturikoivu on toki ihaa omalla tavallaan ”väkkärä” ja pensasmainen.
Visakoivun runkoon muodostuu kasvun edetessä pahkuroita. Puuaineksen väri on kellanharmaa ja pahkurat elävöittävät puun muotoa. Myös tuohta voi jäädä sisään rakenteeseen. Se antaa juonteiden ja muodon ohella oman lisänsä visapuulle ominaisiin kuviointeihin. Visakoivu ei kasva kovinkaan korkeaksi.
Visakoivua on vanhastaan arvostettu huonekaluissa ja taide-esineissä. Pienenä kasvavana metsänä visakoivu on kuitenkin aivan erityinen. Sitä kannattaa vaalia.
Jos haluaa istuttaa muutaman visakoivun tai kokonaisen visakoivumetsikön, taimia voi etsiä useista taimitarhoista. Taimien lukumäärässä kannattaa ottaa huomioon, että kaikki oletetut yksilöt eivät kuitenkaan visaannu.
Parhaaksi visakoivun kasvupaikaksi sanotaan tuore lehto tai hiesuinen ja multainen maa. Visakoivua sanotaan esiintyvän luonnossa erityisesti vanhoilla kaskimailla. Nämä kuvat ovat Hämeestä.
