261/365

Kun nyt syyspäivinä kävelee metsänreunoissa ja metsässä, kuulee usein ”tiks” -äänen. Tiks -äänet voivat ensin tuntua kaikki samanlaisilta. Mutta piankin oppii tuntemaan punarinnan naksahtavan tiksin, se toistuu usein ja kuuluu useimmiten alhaalta näreiden alta, välillä pienenä sarjanakin.

Jos tiks on oikein ohut mutta silti kantava ja kuuluu ennemminkin ylhäältä, ääni voi kuulua laulurastaalle.

Jos taas lintu huomiota herättävän kuuluvasti rätisee, on syytä epäillä piileskelevää peukaloista.

Laulurastaan tiks on hyvin hento, silti kantava.

Keltasirkun tiks onkin tsik, vahvempi ja täyteläisempi kuin nuo edelliset, selvästi erilainen. Sen voi kuulla lennosta, mutta myös puussa istuvan linnun ääntämänä.

Pohjansirkun tiks oli hyvin lähellä laulurastasta, mutta nyt se ei ole kovin lähellä mitään, pohjansirkku on kadoksissa. Lajin lukumäärä nousi hienosti viime vuosisadan jälkipuoliskolla, mutta on laskenut ehkä vielä voimakkaammin kuin aikanaan nousi. Kuitenkin juuri luin että muutamalta levähdyspaikalta  pohjansirkkujakin tavattiin ilahduttavasti kymmenin parisen viikkoa sitten syysmuutollaan.

Nokkavarpusen tiks on erittäin voimakas, napakka ja metallinen, myös toistuva. Siihen liittyy usein myös toistettu tsiii ääni.

Opettelemalla yhden äänen kerrallaan, alkaa vähitellen löytää sävyerot, voimakkuudet, sävelkorkeuden jne. Sitten vielä lintu, joka sanoo aina samalla tavalla rytmikkäästi ti hi hi, hennosti mutta erottuvasti, se on piileskelevä rautiainen, muutolle lähdössä, mutta vielä puissa ja pensaissa. Syksy on sikäli otollista aikaa lintujen kutsu-, varoitus- ja lentoäänien opettelemiseen, että ääniä ei ole kerralla liikaa.