Töölönlahden kävelytie on rauhan tyyssija kaupungin keskellä.

Helsingillä on kaistale Itämerta aivan keskellään – Töölönlahti. Se on  monelle kaupungissa vierailijallekin tuttu merimaisema, jonka kauneuden äärelle Finlandia-talo ja Oopperatalo on rakennettu. Lahtea kiertää suosittu kävely- ja pyörätie. Äidit ja isät ulkoiluttavat sen ympäristössä lapsiaan ja Töölönlahti on suosittu lenkkeilymaasto. Kaksi hyvin paikan henkeen sopivaa pientä kahvilaa ja yksi rantaravintola on tehty maiseman ehdoilla.

Töölönlahdella saakin luontokokemuksen  kaupungin sydämessä. Satakieli on alkukesällä sen rantojen tunnuslintu, jonka laulu kuuluu joka paikkaan. Ilmatilassa kirmailevat tiirat ja lokit. Vesilintujen kirjo on melkoinen: kyhmyjoutsenia, silkkiuikkuja, nokikanoja, koskeloita, sinisorsia, haapanoita… Kasvilajeja on Geo-lehden mukaan  yli 300 ja eliölajeja ainakin 900. Lahti on myös ulkomaalaisille näyteikkuna suomalaisen luontoon ja kulttuurirakennukset sen äärellä symboloivat myös sitä, miten taiteemme on paljolti saanut luonnosta innoituksensa.

Tällainen paikka houkuttelee myös sijoittajia. Alkukeväästä julkistettiin hotellihanke, jossa mainostoimisto N2 (tai taustalla oleva sijoittajaryhmä) haluaisi rakentaa  lahden koillisrannan mittaisen hotellin ja täyttää lahden koko pohjoisosan sen rakennuspaikaksi. Eikä tässä kaikki, vaan myös Töölönlahden eteläosa siirtyisi suunnitelmassa sijoittajien haltuun. Nämä kaksi kaupallistettua kansallismaiseman osaa yhdistettäisiin pengertiellä.

N2_jpgToolonlahti (kopio) 2

N2-yhtiön suunnitelma. Pohjoinen kuvassa vasemmalla.

Eikä tässäkään vielä kaikki, vaan lahdelta suljettaisin meriyhteys. Luitte aivan oikein: hotellihankkeen puuhaajat ehdottavat, ettei Töölönlahti olisi enää lahti ollenkaan. Syynä lienevät jälleen kaupalliset tarpeet: rakentaminen olisi helpompaa, kun vedenpinta olisi aina samalla tasolla eikä hengittäisi meren tahdissa.

Suunnitelmalle on ongelma, että ihmiset nauttivat Töölönlahdesta nykyisellään. Niinpä on alettava maalata isolla pensselillä toisenlaista kuvaa. Kaupunkilaisia ilahduttavat toiminnot puuttuvat, toteaakin N2. Suunnitelmaa markkinoidaan luomalla vaikutelma kaamean roskaisesta ympäristöstä ja saastuneesta lahdesta josta on pikavauhtia tulossa suo. Tältä voi pelastaa vain hotelli, josta maksuksi (ja hotellin vaatiman täyttömaa-alueen saamiseksi) lahti ruopattaisiin.

Toolonlahticombo

 

Mitä tulee lahden muuttumiseen suoksi, se on selvää pelottelua, kuten esimerkiksi näissä vuodesta 1932 alkavissa ilmakuvissa näkyy (kuvat vuosilta 1932, 1947, 1988 ja 2012). Oikean alakulman ruovikko näyttää kahdessa vanhimmassa kuvassa isommalta kuin nykyisin. Tällöin lahtea saastutti sokeritehdas, jonka rakennuksia nähdään vasemmalla ylhäällä. Ruovikoitumisen torjumiseen ei tarvita hotellia vaan ruovikot pysyvät tarvittaessa kurissa leikkaamalla.

Lahden pohjassa on yhä saastunutta liejua, mutta vesi on jo uimakelpoista, koska lahdella juoksutetaan puhdasta merivettä. Rannoillakin on roskia, mutta nyt aika vähän, koska alueella järjestettiin keväällä siivotustalkoita. Alla kuva Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen talkoista toukokuun alussa.

Hotellihanke pilaisi  Töölönlahden luonnon ja maiseman, pohjoisessa on nyt vihreä Eläintarhan alue joka keskuspuistona jatkuu Suomen sisäosiin. Sen korvaisi näkymä rantahotellille ja rikkaiden residensseihin, joita suunnitelmassa myös on.  Finlandia-talon edustalla olisi puolestaan luontonäkymän sijaan sijoittajaryhmän etelän puolen rakennuskeskittymä.

Helsingin kaupungin on torjuttava suunnitelma ajoissa ja kehitettävä lahtea sinä ihmisten, luonnon ja kulttuurin kohtauspaikkana, jota se jo nykyisellään paljolti on.

 

pianiToolonlahtisiivous_IMG_7835 (kopio)

Töölönlahtea siivotaan 4.5. 2014. Rannalta löytyi kaikenlaista roskaa, mutta Suomen luonnonsuojeluliiton Helsingin yhdistyksen keräämä ahkera talkooväki sai satoja metriä pitkän kaistaleen siivottua muutamassa tunnissa. Toukokuun lopulla alueella järjestettiin vielä toiset talkoot. Niitä järjestämässä  oli muun muassa taustalla näkyvä Finlandia-talo, joka on mukana WWF:n Green Office -ohjelmassa. Kuva: Antti Halkka.

 

Töölönlahti