Olin neljä päivää pois kotoa, ja oikeastaan jo lähteissäni arvasin, että kotiin palatessani maisema on tyystin muuttunut. Niinhän se olikin. Yläreunan iso koivu, joka on heilunut tähänastisissa kuvissani lehdettömänä, on nyt saanut väriä. Ruohikko on yhä vihreämpi, samoin pensaat.

Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna.

Poissaolon aikana tulppaanit olivat puhjenneet kukkaan aamuauringon seinustalla, samoin vaahtera, joka kukkii ennen lehtimistään. Muutamaa pyörähdystä pihassa säesti hernekertun tasainen laulu. Pajulintua ja sirittäjää en ole vielä kuullu kotipihassa, muualla kylläkin. Sen sijaan tiltaltti jauhoi yksitotista äänilevyään jostain naapuritalojen takaa.

Onko pihan linnuista oikeastaan enää mitään saapumatta? Uunilinnut (pajulintu, tiltaltti, sirittäjä) ovat perinteisesti viimeisiä tulijoita. Mikä enää erottaa tämän hetken, toukokuun 13:nnen, kesästä? Heti tuollaista asiaa ei tule mieleen lintumaailman puolelta. Mökillä Savossa saattoi enimmillään kuulla pihaan 24 lintulajia (mukana lokkeja, kuikka, käki, teeri, nuolihaukka ja niin edelleen). Siellä kirjosta puuttui oikeastaan enää kultarinta.

Koko luontoa katsottaessa eroja tämän päivän ja ensimmäisen kesäpäivän välillä toki on paljon: esimerkiksi sudenkorennot ja muut kuuman kesän selkärangattomat puuttuvat vielä – hyttysiä on vasta hitunen! Näkyvin ero on itsestäänselvä: puiden lehdet ovat vasta hennon vihreät ja pienet. Kun ne kasvavat täyteen mittaansa ja kun omenapuun kukat alkavat puskea esille, on kai sitten oikea kesä. Vielä tuohon hetkeen on tovi aikaa. Vielä saa nauttia siitä, kun kaikki ei ole aivan valmista.

Otan kuvan kotitaloni yläkerran ikkunasta muutaman päivän välein, ja julkaisen sen täällä Kevät saapuu -blogissani. Pysy kanavalla ja seuraa kuinka kevät tavoittaa Hämeen! Twitteristä löydät minut nimellä @luontomies.