Myöhästyin! Halusin tietysti saada tallennettua aurinkoisen aamun blogin kuvaan, mutta könötin aamukahvin ääressä liian kauan, ja aurinko ehti mennä pilveen. Pihalla pyörähdys kuitenkin kannatti. Uusi sirkuttaja oli saapunut Länsi-Afrikasta.

Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna.

Kirjosieppo oli ensimmäisiä lintuja, johon kiinnitin huomiota aivan tuoreena lintuharrastajana 10-11-vuotiaana. En muista tarkalleen, kuinka linnut alkoivat kiinnostaa. Sen muistan, että lopullisesti palo syttyi Hämeenlinnan lyseon luontokerho Calypsossa, jossa oli lintuja harrastavia vanhempia koululaisia sekä innostava kuraattori-lintumies Jaakko Kanerva.

Mutta kyllä siemen oli kylvetty jo tuota ennen. Muistan, että kavereistani suurin osa ei kiinnittänyt lintuihin mitään huomiota, kun taas itse vaikkapa Sibeliuspuiston läpi toukokuussa aamulla kouluun kulkiessani pysähdyin ihmettelemään, mikä oli valkovatsainen pikkulintu, joka jotenkin vankan ja itsevarman oloisesti päästeli ei niin kovin hohdokasta lauluaan ilmoille. Oli juuri tällainen päivä, ja kirjosiepot olivat silloinkin kenties juuri saapuneet. Koiraskirjosieppohan näyttää kokonaan valkoiselta, jos sitä katselee suoraan alhaalta päin. Ja huomasin myös pikkukäenrieskat, ja pysähdyin niitäkin katsomaan. Aika erikoistahan se taitaa olla yläasteikäiselle pojalle, mutta ei se tuolloin tuntunut kummalta.

No, nyt ei pihalla näy pikkukäenrieskoja. Sen sijaan kirjosiepon laulu kuului tänään ensi kerran – näköhavainto jäi vielä tekemättä, lintu lauleskeli jossain talojen katveessa, naapuripihoilla. Sillekin on pönttö viritettynä, katsotaan kelpaako.

Päivitys klo 9:40: Hämeenlinnaan ensimmäinen kirjosieppo saapui Birdlifen Tiira-palvelun mukaan jo 25.4. Sen jälkeen niistä on kirjattu havainto Tiiraan lähes päivittäin, kaikkiaan 14 havaintoa Hämeenlinnasta. Jotenkin ne ovat tämän korttelin pystyneet vielä tähän asti kiertämään!

Päivitys klo 11:35: käppäilin vähän pidempään ulkona, tietä molempiin suuntiin: kirjosieppoja on kaikkialla, niiden laululta ei voi välttyä. Toissa päivänä touhusin koko päivän pihahommissa, eikä sieppoja kuulunut. Eilen oli kiireinen päivä, mutta viivähdin kuitenkin muutaman kerran pihalla: ei sieppoja. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että jonkinlainen pulssi kirjosieppoja on viime yönä juuri tälle seudulle saapunut. Kyllä sen huomaa, kun laulu yhtäkkiä raikaa joka oksalta.

Pari päivää on ollut oikein lämmintä. Pyörällä on voinut ajaa lyhythihaisessa paidassa. Toissa päivänä tallentui muistiin sellainenkin harvinainen päivä, kun kotipihassa lepatteli lähes samaan aikaan kolme päiväperhosta.

Ensin, istuskellessani rappusilla lämmintä aamua ihmetellen, sitruunaperhoskoiras lepatteli näkyviin jostain ja räpisteli koko pihan poikki kirkkaan keltaisena loistaen. Huhtikuun Suomen Luonnossahan oli muuten hienosti kuvitettu artikkeli Mistä sitruunaperhoset tulevat? Jutun kirjoittaneesta ja kuvanneesta Mikko Pölläsestä ja jutun synnystä julkaistiin netissä todella mielenkiintoinen artikkeli, jonka voi lukea tästä.

No, sitruunaperhosen jälkeen saapui kotipihan tanhuville kaksikin nokkosperhosta, ja lähtiessäni kaatopaikalle risukuormaa viemään tuulilasin yli lehahti vielä suruvaippa. Kaikki kolme perhoslajia yhtenä päivänä. Lämpöaaltoahan tuollainen tarkoittaa, kevään uutta harppausta jälleen uuteen vaiheeseen, kohti jo aika lähellä horisontissa siintävää kesää.

Silmut ovat kehittyneet yllättävän vähän: koivun ja kirsikkapuiden lehdet eivät ole puhkeamaisillaan, tai eivät ainakaan näytä siltä. Mutta sieltä ne vain tulevat, yhtäkkiä tietysti, niin kuin keväällä on tapana.

Sen sijaan karviaispensaiden lehdet (kuva yllä) ovat jo monta päivää kasvattaneet itseään. Ne jo tuntee lehden muotoisiksi.

Otan kuvan kotitaloni yläkerran ikkunasta muutaman päivän välein, ja julkaisen sen täällä Kevät saapuu -blogissani. Pysy kanavalla ja seuraa kuinka kevät tavoittaa Hämeen! Twitteristä löydät minut nimellä @luontomies.