Yksi tapa lukea Kalevalaa on syventyä luontokuvauksiin, lintuihin, eläimiin, maisemiin, puihin ja metsiin. Alkusointuisilla säkeillä ja taitavilla muuntelevilla, nasevilla toistoilla runonlaulajat ilmaisevat valtavan hienoja tunnelmia.
Kalevalan sotka - eli telkkä. Kuvat: Samuli Haapasalo
Tuli sotka, suora lintu; lenteä lekuttelevi
etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen.
Lenti iät, lenti lännet, lenti luotehet, etelät…
…Niin silloin ve’en emonen, veen emonen ilman impi,
nosti polvea merestä, lapaluuta lainehesta…
…Lentelevi liitelevi, päähän polven laskeutuvi.
Siihen laati pesänsä, muni kultaiset munansa:
kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen…
Otsikko ja teksti ovat tänään otteita Kalevalan ensimmäisestä runosta, maailmanluomisrunon alusta, mutta kuva on vasta viime viikolta. Yllytän lukemaan koko runon, maailman synnyn!
Tuo sotka, myöhemmissä jakeissa kuvattu ”suora lintu” ja ”sorea lintu”, sehän on nyt Suomen kielessä telkkä. Kuvan lintu on koirastelkkä, jonka tunnistaa valkeasta poskilaikusta.