TUOKSUJEN VUOSI

Näin painajaista kaukaisesta tulevaisuudesta. Maailma oli muuttunut aivan erilaiseksi kuin mitä olimme oppineet ymmärtämään. Emme olleet enää luomakunnan yksinvaltiaita. Evoluutio oli voittanut ihmisen. Meillä oli nyt sama rooli kuin muinaisilla esi-isillämme. Olimme vain osa ravintoketjua.

Heinäkuu

 

Vilja tuoksui sieraimissani. Se palautti minut lapsuuteeni. Hetkiin, jolloin olin juossut paljain jaloin aamukasteen kostuttamalla nurmikolla hengittäen läheiseltä pellolta kantautuvaa, lämmintä ja rikkaan maan tuoksua saaden siitä täyttymyksen. Mekkoni oli heilunut polviani vasten ja aurinko oli lämmittänyt viileitä, sileitä sääriäni. Olin pysähtynyt antaakseni valon hivellä kasvojani. Olin kuvitellut, ettei elämä voisi koskaan olla suloisempaa ja etten koskaan voisi olla onnellisempi.

Aurinko lämmitti kasvojani nytkin. Vuodet olivat vierineet, lapsuuteni oli mennyt ohi. En ollut silti koskaan antanut sisälläni olevan lapsen kadota. Yhä vieläkin, sopivan kesäpäivän tullen, riisun kenkäni ja juoksen kostealla nurmikolla nauttien siitä, miltä aamuinen ilma tuoksuu ja miltä valo kielenpäällä maistuu.

Avasin silmäni. Lapsena olin kuvitellut, etten voisi koskaan olla onnellisempi, mutta juuri sillä hetkellä tiesin eläväni elämäni onnellisinta hetkeä. Katsoin alaspäin ja sanoin: – Kyllä.

Hän nousi pystyyn ja kietoi kätensä ympärilleni. Nostin omat käteni hänen kylkiään vasten ja työnsin häntä leikkisästi taaksepäin. Nauroin ja venytin leukaani ylemmäs. Samalla paljastin kaulani hänen suudeltavakseen. Hänen sänkensä kutitti niin mukavasti.

Halasimme toisiamme pitkään ja lähdimme kävelemään eteenpäin rantaa kohti. Tunsin vastustamatonta halua riisua kenkäni. Miksi minun olisi edes pitänyt miettiä asiaa? Heitin kengät jaloistani hänen poimittavakseen. Lähdin juoksemaan nauraen, murehtimatta sitä kuinka lämmin tuuli olisi voinut heilauttaa kevyen kesämekkoni liian ylös.

En voinut vieläkään uskoa, että olin lupautunut menemään naimisiin. Mies oli komea ja huomaavainen. Hän oli usein tuonut minulle kukkia. Hän toi aina ruusuja, suuria punaisia ruusuja. Ne olivat lempikukkiani, vaikken ollut koskaan kertonut sitä hänelle. Ensimmäisen kerran kukkia tuodessaan hän sanoi, kuinka hyvin ne sopivat silmieni väriin. Silmäni olivat vihreät ja vihreä oli punaisen vastaväri, joten en täysin uskonut, että hän todella tarkoitti sitä. Suloista se silti oli. Toisella kerralla hän oli kerännyt niityltä sekalaisen kukkavihon. Suurin osa kukista oli nuukahtanut ennen kuin olin ehtinyt saada ne maljakkoon. Muistan myös, kuinka kukkien mukana oli tullut sisälle pieniä hyönteisiä, jotka olivat lentäneet ikkunaruutua vasten. Olin joutunut avaamaan ikkunan monta kertaa että ne kaikki olivat päässeet ulos vapauteen.

Hän otti minut nopeasti kiinni ja kietoi kätensä kaulani ympärille. Hidastin vauhtiani, koska muuten olisimme molemmat lentäneet nurin pehmeälle ja lämpimälle rantahiekalle. Hänen kätensä tuntuivat vasten avonaista kaulaani lämpimämmiltä kuin kuuma hiekka varpaitteni välissä. Miten hänen iho tuoksuikaan niin hyvältä? Hengitin hänen tuoksuaan sisälleni ja annoin itselleni luvan olla onnellinen. Se täytti minut ennenkokemattomalla tavalla. Tuntui kuin olisin voinut haljeta siitä tunteesta.

Jatkuu elokuussa …

hyönteisetkertomustarina

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!