TUOKSUJEN VUOSI

Kevät toi mukanaan uusia kokemuksia.

Tämä on kertomuksen kymmenes osa. Edellinen osa on luettavissa täältä, aloitusosa täältä.

Huhtikuu

Kevät oli saapunut. Tuntui, etten ollut koskaan nauttinut auringon lämmöstä samalla tavalla kuin nyt. Istuin kotimme portailla ja annoin auringonsäteiden piirtää koristekuvioita kasvoilleni. Tuoksu oli huumaava, se herätti kaikki aistini uuteen elämään pitkän ja kylmän talven jälkeen. Olisin halunnut juosta vihertymisen orastavia merkkejä osoittavalle nurmelle, mutta vatsani oli kasvanut liian suureksi. Siinä olisi ollut kepeän keijukaismaiset askelet hyvin kaukana.

Kevään saapuminen oli saanut pakkomielteeni lannistumaan. Minkä vuoksi olisin vaivautunut selvittämään kummallisen luteen mysteeriä, kun kesä oli tulossa ja jälki mieheni kädessä oli sekin lopulta kadonnut? Nyt se tuntui enää typerältä ajatukselta. Olinko tosissani voinut kuvitella saavani selville, minkälainen lude se oli ollut, vaikka en ollut koskaan otusta omin silmin nähnyt? Mistä edes tiesin niin varmasti, että se ylipäänsä oli ollut lude.

Ravistin ajatukseni pois mielestäni ennen kuin jumiutuisin niihin uudelleen. – Ihanaa, että kesä tulee, sanoin.

Mieheni laski kätensä olkapäälleni. – Maailmassa ei ole montaa ihmistä, joka on niin riippuvainen kesästä kuin sinä. Ihmettelen, mikset ole aikoja sitten muuttanut jonnekin lämpimämpään maahan. Sellaiseen, missä talvea ei ole lainkaan. Minun kannaltani on hyvä, ettet ole niin tehnyt, mutta olen nähnyt, kuinka kärsit pimeän talven aikana. Se ei tee sinulle hyvää.

– Tiedän, mutta ilman talvea kevään saapuminen ei tuntuisi yhtään niin ihanalta. Nähdäkseen miten kaunis kesä voi olla, täytyy siitä olla jonkin aikaa erossa. Se on välttämätön uhraus.

– Logiikassasi on kieroutunutta järkeä. Olen silti sitä mieltä, että ansaitsisit parempaa.

Mikä häntä vaivasi? Kuulosti siltä kuin hän olisi pian ehdottamassa, että meidän pitäisi muuttaa ulkomaille. Ensimmäistä kertaa närkästyin hänen läsnäolostaan. Miksei hän antanut minun nauttia kevään kosteasta mullantuoksusta ja auringosta? Vastahakoisuudestani huolimatta nostin käteni hänen kätensä päälle ja sanoin: – Minun on hyvä olla näin.

– Varmastiko?

– Kyllä. Haluan vain istua tässä hetken, levätä ja nauttia lämmöstä.

– Hyvä on, mutta älä polta nahkaasi, hän sanoi ja lähti takaisin sisälle.

Vihdoinkin yksin, ajattelin. Mutta en ollutkaan yksin. Viereeni rappuselle laskeutui kärpänen, jolla oli pullea ruutukuvioinen takaruumis. En tiedä mikä sen nimi oli, mutta olisin sanonut sitä ruutukärpäseksi. Se liikkui kömpelösti, eikä noussut lentoon vaikka työnsin käteni vaivihkaa aivan kiinni siihen. Pakenemisen sijaan se nousi kädelleni.

Nostin käteni aivan nenäni eteen ja katsoin kärpästä tarkemmin. Se oli hyvin karvainen. Monet luteista eivät olleet niin karvaisia, vaikka useimpia peittikin hento karvoitus. Marjalude oli selvä poikkeus. Se oli niin pystykarvainen, että sitä olisi voinut silittää.

Kärpänen imeskeli sormeani kuin se olisi ollut mätänevä lihanpalanen. En tiedä onnistuisiko se saamaan siitä mitään irti, koska pidin käsihygieniastani erityisen hyvää huolta. Kaikki pöpöt levisivät käsien kautta. Ihme etten ollut yhtään kauhuissani sormeni päällä olevasta kärpäsestä. Se oli aivan hyvin voinut vierailla koirankakassa tai kuolleessa eläimenraadossa juuri ennen luokseni saapumista.

En edes ajatellut, mitä olin tekemässä ennen kuin oli liian myöhäistä. Tarvittiin vain yksi nopea kädenliike. Kärpänen oli suussani. Puraisin sitä, jolloin tunsin nesteiden purskahtavan ulos sen pulleasta ruumiista. Sen maku oli… oikeastaan se ei maistunut juuri miltään. Nielaisin pureskellun kärpäsen ja katsoin ympärilleni epäluuloisena. Mitä mieheni olisi ajatellut, jos hän olisi nähnyt mitä juuri tein? Itseäni kärpäsen syöminen ei kuvottanut likimainkaan niin paljon kuin olisin kuvitellut. Katsoin silti paremmaksi siirtyä sisätiloihin, koska jos viereeni rappusille olisi laskeutunut lisää kärpäsiä lämmittelemään kevätauringossa, olisin luultavasti pistellyt nekin poskeeni.

Vedin viimeisen henkäyksen sieraimiini ja suljin oven. Kärpänen oli jo unohtunut. Kevät oli ihanaa aikaa.

Seuraava osa on luettavissa täältä.