Olen töissä Syken merikeskuksessa ja mukana tutkimusryhmässä, joka keskittyy Itämeren vieraslajien tutkimukseen sekä niiden levinneisyyden seurantaan. Vieraslajit ovat alueelle suoran tai epäsuoran ihmistoiminnan seurauksena päätyneitä lajeja. Itämerelle vieraslajeja on tullut pääasiassa laivaliikenteen mukana, ja alueelle on vakiintunut noin 90 vieraslajia. Tutuimpia lienevät mustatäplätokko, liejutaskurapu, koukkuvesikirppu sekä veneilijöiden riesa, merirokko.

Osana erilaisia hankkeita ja seurantoja eteen tulee myös uusia ja tuntemattomia lajeja. Niitä voi löytyä yllättävistäkin paikoista.

Otin pari vuotta sitten eräässä hankkeessa vapaaehtoisena vieraslajinäytteitä veneeni pohjasta, ja tottahan kollega, tutkija Okko Outinen ilmoitti sieltä löytyneen pääkaupunkiseudulle uuden havainnon ja samalla massaesiintymän saksisiirasta (Sinelobus vanhaareni).

Mikä sen sopivampaa kuin uusi vieraslajihavainto tutkijan veneen pohjasta!

Vieraslajit.fi sivustolla on erinomainen kuvaus lajista tunnistamista varten. Saksisiirat ovat vain 1,5–3 millimetrin mittaisia, pitkänomaisia ja tasasoukkia äyriäisiä. Ne muistuttavat ulkomuodoltaan sekä siiroja että katkoja.

Väriltään ne ovat rusehtavia vaalean harmaalla kuvioinnilla. Saksisiiralla on etuosassa huomattavan suuret saksiraajat, ja ylhäältä katsottuna eturaajat erottuvat suurina eturuumiin molemmin puolin. Saksisiiroja löytyy erityisesti kovilta pohjilta tai kiinteiltä alustoilta, missä ne asuvat rakentamissaan sedimenttiputkissa.

Sinelobus vanhaareni levällä. Kuva: Tarja Katajisto

Suomessa ensimmäiset havainnot saksisiirasta tehtiin 2016 Inkoon vesialueilta, mutta myöhemmin lajia on löytynyt pitkin etelä- ja länsirannikkoa. Saksisiira on siitä erikoinen laji, että sen alkuperää ei varmuudella tiedetä.

”Tämä Euroopasta 2006 ensimmäisen kerran löydetty laji määritettiin ensin laajasti levinneeksi sukulaislajiksi S. stanfordi, mutta 2014 päädyttiin määrittämään se tieteelle uudeksi lajiksi S. vanhaareni”, sanookin tutkimusprofessorimme Maiju Lehtiniemi.

Havaintoja lajista on aiemmin Pohjois-Amerikasta ja vieraslajina Euroopasta vuodesta 2006 sekä Itämereltä vuodesta 2010 lähtien. Puolassa lajia esiintyy ajoittain joukoittain, Suomessa havainnot ovat veneen pohjia lukuun ottamatta olleet enimmäkseen muutamia yksilöitä, eikä lajin vaikutuksista Itämerellä ole vielä tietoa.

Uusia vieraslajeja on viime vuosikymmeninä löytynyt melko usein. 2000-luvun jälkeen Suomen rannikolla on havaittu tiikerikatka ja valekirjosimpukka (v. 2003), mustatäplätokko (v. 2005) ja liejutaskurapu (v. 2009). Lisäksi 1990 luvun puolella havaittiin muun muassa kaspianhalkoisjalkainen ja koukkuvesikirppu (v. 1992) sekä vaeltajasimpukka (v. 1995).

Murchisonella sp. Kuva: Katriina Könönen.

Viime vuosien mysteerivieraslajeihin lukeutuu myös kuultokiertehiskotilo, Murchisonellidae -suvun laji, jolla ei vielä ole lajinimeä. Myös tämän lajin alkuperä on tuntematon. Ensimmäiset havainnot Itämereltä saatiin Suomenlahdelta otetuista seurantanäytteistä 2013, ja lajin identiteetti oli hyvin pitkään melkoinen mysteeri.

Ensimmäiset havainnot tehnyt tutkija Katriina Könönen kertoo, että oikea kotiloryhmä löytyi vasta kun hän oli käynyt pitkään läpi maailman merien lajistoa. Apuun löytynyt, kyseisen kotiloheimon asiantuntija Anders Warèn Ruotsista arvelee lajin olevan tieteelle aikaisemmin tuntematon, ja valtamerien useita lähilajeja suuresti muistuttavan lajin lajinkuvaus on edelleen tekemättä. Lajia on sittemmin havaittu myös Hollannin rannikolta.

Vieraslajit.fi sivulta löytyy tarkempi lajikuvaus. Kotilo on 2-4 millimetrin pituinen, pitkä ja kapea. Kuori on vaalean läpikuultava ja itse eläin kuoren sisällä erottuu mustan ja ruskean kirjavana. Kotimaisiin rannikon pieniin kotiloihin verrattuna kuultokiertehiskotilo on huomattavan pitkä ja kapea. Suomessa lajia on toistaiseksi havaittu vain Loviisan, Pyhtään ja Haminan ulkosaariston matalilta, kovilta pohjilta. Tiheimmillään kotiloita on havaittu jopa 4000 yksilöä neliömetrillä. Olisikin mielenkiintoista tietää onko laji levinnyt suuremmalle alueelle. Matalat ja kovat pohjat kun jäävät vakioseurannan ulkopuolelle.

Uusin vieraslaji Suomessa on simpukka Rangia cuneata. Itselleni laji on tuttu Meksikonlahdelta, mistä tämä paksukuorinen simpukka on kotoisin, ja siellä sitä tavataan yleisesti. Kuvaavaa on, että jos Rangia osuu siellä pohjaeläinnäytteeseen, se täyttää koko purkin; Meksikonlahdella nämä simpukat kasvavat nimittäin lähes nyrkin kokoisiksi. Siellä Rangiaa myös käytetään ravinnoksi.

Euroopassa Rangiaa on havaittu vuodesta 2005 lähtien ja Itämerellä vuodesta 2010. Suomessa lajia on löytynyt tähän mennessä Loviisan, Pyhtään ja Porvoon merialueilta, mistä simpukoita on löytynyt touko–heinäkuussa 2021 runsaasti.

”Ensimmäiset simpukat meille lähetti postissa loviisalainen kalastaja, jonka verkkojen mukana niitä oli noussut merestä sekä Loviisanlahdella että ulompana saaristossa”, sanoo tutkija Tarja Katajisto Syken Merikeskuksesta.

”Vahva- ja paksukuoriset simpukat kiinnittävät kyllä huomiota, jos on tottunut hauraisiin alkuperäislajeihimme”.

Suurimmat tähän mennessä löytyneet yksilöt olivat neljän senttimetrin mittaisia, mutta ne voivat kasvaa Itämerellä 6–8 tai jopa 10 senttimetrin kokoisiksi. Väriltään ne ovat rusehtavia, kuoren sisäpuoli on valkoinen. Suuren koon lisäksi huomattavan paksu kuori erottaa ne Itämeren alkuperäislajeista (esimerkiksi liejusimpukasta ja hietasimpukasta). Itämeren alueella Rangiaa on löydetty tyypillisesti satamien läheisyydestä, mikä viittaa laivaliikenteen rooliin lajin levittäjänä.

Näistä mainituista uusista lajeista tiedetään vielä melko vähän, ja on vaikea arvioida millaisia vaikutuksia niillä on tai kuinka runsaiksi ne saattavat tulla. Rangialla on mahdollisuudet runsastua ainakin paikallisesti; paksu kuori kun suojaa niitä tehokkaasti petoja vastaan.

Uusista ja vanhoistakin vieraslajeista tehtyjä havaintoja voi ilmoittaa osoitteessa vieraslajit.fi. Kansalaishavaintoja käytetään vieraslajien seurannassa ja tutkimuksessa.

Kuin tilauksesta tämän blogin aiheeseen, Yle julkaisi jutun vielä yhden uuden lajin löytymisestä. Kotkan merialueelta on löydetty mahdollisesti aasialaista alkuperää olevia kuuppaäyriäisiä.