7/100

Olen joskus ihmetellyt, miten niinkin suuri eläin kuin hirvi voi pärjätä kylmän talvemme yli. Paukkuvat pakkaset, paksu hanki – molemmat edelleen idässä ja pohjoisessa – kylmä viima, sateet, jää, lyhyet päivät jne. eivät ole ihan pieniä vastuksia. Vaan hyvinpä pärjää. Hieno, komea eläin. Mutta sen kanta oli sata vuotta sitten metsästetty sukupuuton partaalle, pienimmät arviot jäivät kymmeniin yksilöihin syrjäisimmissä erämaissa. Myös kannan nopea elpyminen kertoo osaltaan hirven sopeutumisesta oloihimme. Metsästä löytyy eine ja metsä antaa suojaa.

Pitkillä jaloillaan hirvi sopeutuu paksuunkin hankeen. Sen ei tarvitse päästä kuopimaan jäkälää hangen läpi. Nuorten puiden ja pensaitten kasvustot ovat helpommin saatavilla ja karva pitää kylmän loitolla. Ainoat uhkat ovat kunnon susilauma, joskus voi karhukin yllättää, siis luonnollista kiertokulkua. Viimeisten vuosikymmenten aikana hirven levinneisyys on noussut yli Tunturi-Lapin ja tunturilaaksojen koivikoita myöten aina Jäämerelle saakka.

Varovainen hiihto- tai kävelylenkki hirvelle sopivassa maastossa voi johtaa sen jäljille. Jos lunta on sen verran, että oppii hirvien oleskelu- ja ruokailupaikat ja kulkureitit, voi päästä tarkkailemaan näitä hienoja eläimiä. Hirvi näkee sinut, vaikket sinä näkisikään sitä!