100 päivää luonnossa: Ilves illan hämärässä
84/100
Vaikka paljonkin olen kulkenut iltahämärissä metsänlaidoissa toivoen törmääväni pohjoisen luonnon suureen, lumoavaan kissaeläimeen, olen nähnyt ilveksen vain yhden ainokaisen kerran. Ilves on toki nähnyt minut useammin ja varsinkin havainnut. Ilveksen jälkiin olen myös hiihtänyt jonkun kerran talvilintulaskennassa.
Kuvissa kerrottu kohtaaminen sattui Viron Läänemaalla, hämärän jo laskeuduttua lokakuun lopulla vuonna 2012. Itse asiassa oli jo niin pimeää, että tunnistin ilveksen varmuudella vasta kameran takakannen kuvasta, kameran kuva kun valotti kohdetta vähän silmää voimakkaammin.
Hämärän suojassa kävelevän ilveksen hiljainen hahmo hävisi ensin äkkiä. Arvasin selityksen. Se oli heittäytynyt rauhassa makaamaan sängelle syrjäisellä syyspellolla – ehkäpä sulattelemaan onnistuneen saalistuksen ateriaa. Tai sitten ilves odotti ovelasti hiljaa maatessaan jotakin saaliseläintä näkyviinsä. Ja tähän se oli tallustellut varmaankin valtavan Leedissuon vaikeakulkuisten reunametsien kätköistä.
Itsevarmana ilves makaili ehkä 40–50 metrin päässä minusta ja retkikaveristani. Onneksi kameran ASA-lukua pääsee nykyään venyttämään. Niinpä saatoin kuvata näinkin pimeässä.
Ilves viipyi paikallaan pitkään, vartin. Sen jälkeen se nousi vahvoille jaloilleen täysin kiireettömästi ja eleettömästi. Näyttäen edelleen vahvaa itseluottamustaan se asteli hiljaa ja arvokkaasti, kuvauksen kannalta sopivasti viistoon kohti metsänreunaa.
Yön hiljainen maisema oli jännittävä: Ilves hävisi näkyvistä kun se ylitti puron, ”Salajõen”, jonka rannalla harmaaleppien kurkottelevat rungot loivat graafista maisemaa tummuvaan syysyöhön.