30/100

Pikkujoutsenet talvehtivat Pohjanmeren ympäristössä Britteinsaarilla ja Hollanissa ja lähimmillään Tanskassa. Kevätmuutto alkaa maalis–huhtikuun taitteessa, mutta ottaa aikansa. Matkalla pysähdytään odottamaan Siperian tundran ja lampien sulamista. Nyt on pikkujoutsenten aika. 

Aiemmin pikkujoutsen oli Suomessa suorastaan harvinaisuus läpimuuttajana. Nyt pikkujoutsenia näkee keväin syksyin vähintäänkin pieninä ryhminä. Varhemmin kapea reitti on hanhienkin myötä laajentunut Suomenlahden eteläpuolelta Virosta hieman Suomeen.

Ääni paljastaa pikkujoutsenen isosta joutsenmäärästä. Kaukoputki näyttää nokan mustan ja keltaisen suhteet ja muodon. Pikkujoutsenten herkkä ”pulina” on sävelkorkeudeltaan hieman laulujoutsenta ylempänä. Yhdessä pikkujoutsenet muodostavat iltahämärissä mystisen kuoron. Niiden ääni kantautuu muuten hiljaisessa kevätyössä kilometrienkin päähän. Viron matalilla merenlahdilla pikkujoutsenet tankkaavat kätevästi muutollaan, pohjakasvillisuus tarjoaa runsaasti syötävää ja lahdet antavat suojan. Vapun tienoilla viimeiset jatkavat matkaansa. 

Kuva pikkujoutsenten kevätmuutolta on kolmen vuoden takaa Matsalun lahdelta Haeskassa.

100 päivää luonnossapikkujoutsenSuomi 100

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.