Kuuluu vain blub, jos sitäkään, kun sulavalinjainen saukko katoaa jäältä veteen. Hyvällä onnella eläimen ehtii nähdä. Tämä on lumen ja jään mukanaan tuomia riemuja. Sulan maan aikana saukkoja ei tiedä olevan olemassakaan.
”Kanta on kasvanut viimeisten 14 vuoden aikana, ja nyt saukkoja on 3000–3500”, tutkija Risto Sulkava sanoo.

Saukkoja elää koko Suomessa Tenojokea myöten. Tyhjänä paistaa vain Savukosken–Sallan tienoo. Tämän voi selittää ilmaston mantereisuus. Saukot tarvitsevat talvella sulia vesiä pystyäkseen hankkimaan ravintoa.

Kanta on kasvanut etenkin läntisellä ja eteläisellä rannikollamme, ja saaristossa saukkoja on nyt enemmän kuin puoleen vuosisataan.
”Tilanne on meillä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna hyvä”, Sulkava sanoo.
”Norjalle sen sijan häviämme. Siellä saukkoja on pitkin rannikkoa runsaasti, koska ravintoa riittää.”
Ratkaiseva tekijä on vuorovesi. Se synnyttää saukoille tilapäisiä saalistuspaikkoja levävallien ja kivien koloihin, minne pikkukalat jäävät satimeen.

Meillä saukot saalistavat ruskeissa vesissä ja osan vuodesta jään alla. Pimeässä eläimet tunnustelevat käpälillään ja viiksillään pohjan muotoja. Kun käpälän alle sattuu rapu, sammakko tai vaikkapa kivisimppu, saukko tuo sen ylös ja syö.
Saukko jahtaa myös kaloja, mutta se ei pärjää avovedessä isoille vonkaleille.

Sulkavan mukaan syksyisin yhden yön jääriitteessä voi nähdä kuplavanoja, jotka paljastavat saukon saalistustavan: eläin sukkuloi edestakaisin matalassa rannassa kasvillisuuden seassa.

Saukko pystyy pakkotilanteessa olemaan veden alla jopa 15 minuuttia, mutta tavallisimmin se viipyy upoksissa alle minuutin. Turvallisissa oloissa eläin käy välillä kuivalla maalla tai jäällä, mutta usein se työntää veden pinnan yläpuolelle vain sieraimensa.

Saukko osaa leikkiä.
”Se laskee mäkeä ja toistaa sen useita kertoja, ajaa omaa häntäänsä vedessä pyörimällä pystyasennossa ja nostaa pohjasta maalle tai jäälle kiviä ja oksanpätkiä ilman pesänrakennusaikeita.”

Sukukypsäksi saukkonaaraat tulevat tavallisimmin kaksivuotiaina, koiraat vuotta myöhemmin. Sukupuolet hakeutuvat toistensa seuraan vain lisääntyäkseen. Poikaset syntyvät kesällä, ja emo opettaa ne vajaan vuoden aikana saalistamaan. Keväällä pennut saavat juosta omille teilleen.

Koiras ei tiettävästi osallistu poikasten hoitoon, mutta ikään kuin korvauksena se luovuttaa parhaan mahdollisen elinpaikan naaraalle ja pennuilleen.

Poikasia saukko synnyttää yhdestä kolmeen. Sulkavan tutkimusten mukaan heikon kannan aikoihin 1980-luvulla naaras sai keskimäärin isompia poikueita kuin nykyisin.

”Saukko ei ole kovin reviiritietoinen. Sitä mukaa kuin kanta kasvaa, reviirien koko pienenee. Saukot myös sietävät toisiaan samoillakin vesistöillä”, Sulkava sanoo. ”Reviiritappeluista ei ole raportoitu.”

Saukko metsästettiin 1950-luvulla lähes sukupuuttoon. Laji rauhoitettiin 1974, minkä jälkeen kanta alkoi elpyä.
Metsästyksen ohella saukon ahdinkoon vaikuttivat ympäristömyrkyt, samat jotka syöksivät hylkeet ja merikotkan sukupuuton partaalle.

Nyt saukon pahimmat uhkat ovat liikenne ja rysään tai ilman nielurajoitinta olevaan katiskaan hukkuminen. Ilves ja susi ovat mahdollisia luontaisia saalistajia – luultavasti myös merikotka.
”Kotkien pesästä ei kuitenkaan ole toistaiseksi löytynyt saukon luita”, Sulkava sanoo.
Kuivalla maalla tai jäällä olevaa saukkoa ei hevin sekoita muihin eläimiin. Uivaa saukkoa voi sen sijaan erehtyä luulemaan minkiksi tai piisamiksi.

Paras aika nähdä saukko on talvi, jolloin jätöksiä ja melko isoja käpälänjälkiä alkaa ilmestyä hangelle. Saukkoretkelle kannattaa suunnata sulana pysyville virtapaikoille, niille samoille missä koskikarat viihtyvät.

Lutra lutra

Luokittelu: Näätäeläin (Mustelidae).

Koko: Pituus 50–100 senttiä, josta hännän osuus täysikasvuisella uroksella noin 50 senttiä.

Jäljet: Parijäljet. Noin viisi senttiä leveissä käpälänpainalluksissa on näkyvissä viisi varpaanjälkeä. Hangessa liikkuvalta saukolta jää toisinaan myös mahan laahausjälki.

Ravinto:
Monipuolinen ravinnonkäyttäjä: kalat, sammakkoeläimet, ravut, vesien pikkueläimet ja toisinaan jopa vedessä 
elävät pikkunisäkkäät ja linnut.

Lisääntyminen: Saukkojen kiima osuu useimmiten kevättalveen. Kantoaika on noin kaksi kuukautta. Poikasia syntyy yhdestä kolmeen.

Levinneisyys:
Koko Suomi lukuun ottamatta mantereisimman ilmaston 
Itä-Lapin tienoita.

Tiesitkö?
Suomen saukkotietämys on maailman huippuluokkaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomen Luonnossa 9/2014.

luonnonäänisaukkoViikon laji