Suomessa energiansäästö- ja led-lamppujen kierrätys on lähtenyt käyntiin laiskasti. Vain noin puolet lampuista palautuu kierrätyspisteille, kun loput hävitetään sekajätteen mukana.

”Tämä johtuu varmaan pitkälti siitä, etteivät kuluttajat vielä tiedä, mitä näille käytetyille lampuille tulisi tehdä”, sanoo Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski. Motiva on valtion omistama energia- ja materiaalitehokkuuteen perehtynyt asiantuntijayritys. ”Lamppujen kierrättäminen on meille vielä melko uutta ja tällä saralla on paljon parannettavaa.”

Toisin kuin hehku- ja halogeenilamppuja, led- ja energiansäästölamppuja ei saa hävittää sekajätteenä. Energiansäästölamput sisältävät pienen määrän elohopeaa, ja ne tulee palauttaa käytön jälkeen joko sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) tai vaarallisen jätteen keräyspisteeseen. Energiansäästölamppuja kerätään myös, jotta niiden elektroniikan aineita saataisiin talteen.

Led-valot eivät sisällä elohopeaa, mutta energiansäästölamppujen tavoin niitä kerätään SER-kierrätyspisteille ja arvoaineet otetaan uusiokäyttöön. Lamppuja voi palauttaa myös ilmaiseksi myymälöihin, joiden valikoimiin ne kuuluvat.

Energiansäästö- ja led-lamppujen kierrätyksessä on ongelmia myös muualla Euroopassa. EU-maista vain Ruotsilla on Suomea parempi kierrätysprosentti, muualla kierrätetään vain noin 40 prosenttia.

Uudet lampputyypit ovat energiatehokkaampia ja täten ympäristöystävällisempiä kuin hehkulamput, mutta niillä on omat oikkunsa.

”Energiansäästö-, led- ja halogeenilamput ovat kaikki toimintaperiaatteiltaan erilaisia, joten lamppu on ostettava oman käyttötarpeen mukaan”, Suur-Uski sanoo.

”Esimerkiksi yleisvalaistukseen, ulkovaloihin, saunaan ja kristallikruunuun on usein hankittava erityyppinen valonlähde.” Uusista lampuista led-valot ovat ympäristöystävällisimpiä. Ne ovat erittäin pitkäikäisiä ja vaihtoehdoista myös kaikkein energiatehokkaimpia. Parhaimmillaan led-lampuille luvataan jopa 25 vuoden käyttöikää. ”Led-tekniikka on kehittynyt nopeasti todella hyväksi, ja nyt viime vuoden aikana uudet lamput ovat päässeet kunnolla markkinoille”, Suur-Uski sanoo.

”Energiatehokkuutensa lisäksi ledit syttyvät heti, ja niillä saadaan tuotettua kaikenväristä valoa.”

Nykykansalaisen yleissivistykseen alkavat vähitellen kuulua niin kelvinit, kandelat, lumenit ja luksit kuin kunkin uuden lampputyypin käyttötarkoitukset. Kaikki lamput eivät esimerkiksi kestä kylmiä tai kuumia lämpötiloja, himmentimiä tai liiketunnistimia. Apua lampunvalintaan saa pakkausmerkinnöistä, kunhan niitä opettelee tulkitsemaan.

energiansäästökierrätyslamput

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.