Suomen ensimmäisen kuvitetun aikakauslehden tekijä Julius Krohnin mukaan nimetty palkinto on myönnetty Suomen Luonnon päätoimittaja Heikki Vasamiehelle. Aikakauslehtien Päätoimittajat ry jakaa palkinnon 1–2 henkilölle vuodessa muun muassa journalistisin ja yhteiskunnallisin perustein.

Palkinnon myöntämisperusteissa kehutaan Suomen Luonnon pysymistä laadukkaana ja kiinnostavana vuodesta toiseen.

”Päätoimittaja Vasamies on onnistunut toimituksensa kanssa säilyttämään lehdellä journalistisen, uskottavan linjan. Lukija voi luottaa lukemaansa. Myös lehden verkkosivut ovat hyvin toimitettuja, ajassa olevia ja sopivan interaktiivisia.”

Suomen Luonto saa kiitosta myös korkeatasoisesta kuvamaailmasta ja onnistuneesta uudistumisesta. Lehdellä on tärkeä rooli, kun yleinen kiinnostus luontoa kohtaan kasvaa. Tämä on korostunut nyt poikkeusvuonna, kun luonto on noussut ajankohtaisemmaksi kuin koskaan.

”Päätoimittaja Vasamies hoitaa päätoimittajan vastuunsa ja tehtävänsä hyvin. Lehti ei provosoidu eikä lähde ajamaan jotain yksittäistä asiaa vaan on selkeästi vain ja yksinomaan luonnon puolella”, perusteluissa kerrotaan.

Toimitus onnittelee!

Aikakauslehtien Päätoimittajat ryJulius-palkintopalkintopäätoimittajaSuomen LuontoSuomen Luonto -lehti

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.