Lauantaina 28.8.2021 on luonnonystävän tärkeä juhlapäivä! Silloin vedetään lippu salkoon ja keitetään mustikkapiirakkakahvit Suomen luonnon kunniaksi.

Monimuotoista luontoa voi myös juhlia monimuotoisilla tavoilla, juhlaetiketti on siis hyvin vapaa. Lähinnä ongelmia voi syntyä siitä, ettei osaa päättää mitä tekee – tai ehtiiko sen kaiken tekemään: Vaeltaisiko sen ison kuusen luokse ja antaisi sille pitkän ja lämpimän halauksen Puunhalausviikon kunniaksi?

Vai pystyttäisikö teltan pihaan tai virittäisi riippumaton pihatammien väliin Nuku yö ulkona -päivän kunniaksi?

Tähtiharrastuspäivän kunniaksi voisi nyt ainakin hoitaa hyviä naapurisuhteita ja etsiä katsellaan tai kiikareilla Linnunrata-galaksimme lähinaapurin, Andromedan galaksin.

No, kyllähän nämä kaikki ehtii hyvin tehdä yhden juhlapäivän aikana. Aluksi puunhalauskäynti, sitten tammien alle riippumattoon tuijottelemaan tähtitaivasta.

Kun yö tummuu, alkavat tähdet loistaa yhä kirkkaammin. Eteläiseltä taivaalta voi erottaa pari planeettaakin: kirkkaana loistavan Jupiterin ja vähän himmeämmän Saturnuksen. Siellä nekin kiertävät aurinkoa, samettisen tummassa avaruuden ikkunassa, tosin vähän hitaammin kuin Maa. Jupiterin kierros Auringon ympäri kestää 12 vuotta ja Saturnuksen 29 vuotta.

Ja se Andromeda, sen voi nähdä sumuisena kohtana itäisellä taivaalla. Aluksi voi etsiä Pegasus-tähtikuviota, lentävää hevosta, joka muistuttaa neliskanttista laatikkoa. Siitä vasemmalle on Andromedan tähtikuvio ja sen yläpuolella satojen miljardien tähtien muodostama Andromeda-galaksi, kahden miljoonan valovuoden päässä.

Sieltä lähteneet valonsäteet ovat siis matkanneet kaksi miljoonaa vuotta halki avaruuden ennen kuin saavuttavat Maan ja meidät Suomen luonnon päivän viettäjät ja Nuku yö ulkona -päivän yötaivaan tihrustajat.

Ja mistäkö kaikki tämä tieto on peräisin? Tähtitieellisen yhdistyksen mainiosta Tähtiharrastuspäivän virtuaalisesta Tähtiretkestä.

Suomen luonnon päivää voi viettää myös testaamalla luontotietoaan vaikkapa puista, sienistä, matelijoista, suurkoppiksista tai luontomusasta – joko ihan itsekseen tai sitten kaveriporukalla. Paljon erilaisia luontovisoja löydät  Suomen Luonnon sivuilta.

Mukavaa juhlapäivää yhdessä Suomen luonnon kanssa!


		
		
				
				
28.8.2021Andromedaluonnon juhlapäiväluontoharrastusluontovisatNuku yö ulkonapuunhalausviikkoSuomen luonnon päiväTestaa luontotietositähtiharrastusTähtiharrastuspäivä

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!