Kesäpäivänseisaus on tänä kesänä 21. kesäkuuta. Aurinko on tuolloin kauimpana pohjoisessa ja pisimmän ajan horisontin yläpuolella maapallon pohjoisella puoliskolla. Suomessakin juhlimme valoisaa yötöntä yötä, ja pohjoisessa Aurinko ei painu mailleen lainkaan. Tätä Auringon kierron taitevaihetta on juhlittu yleisesti Euroopassa.

Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo, että ”vanha kansa on puhunut pesäpäivistä, joilla se tarkoittaa vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla. Aurinko on saavuttanut pesänsä ja kääntyy loppuvuodeksi rengin puolelle, joulusta taas isännän puolelle”.

Kesäpäivänseisausta on juhlittu Auringon juhlana ja säänjumala Ukon juhlana. Vielä 1800-luvulla Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi.

Säänjumalan kuviteltiin olevan ihmishahmoinen, pilven päällä asuva henki, joka pitää taivaallisia käräjiä siitä, saadaanko sateita vai ei. Jumalaa kutsuttiin Ukon lisäksi muun muassa Äijäksi ja Taivaan Asujaksi. Monet nimet selittyvät kohteen tärkeydellä ja siitä käytetyillä kiertoilmaisuilla; säänjumalan nimeä ei haluttu turhaan lausua, ettei jumala suuttuisi ja rankaisisi kuivuudella ja huonolla sadolla.

Yötön yö ja Auringon juhlinta ovat kirvoittaneet monia riittejä, tapoja ja taikoja, joita vieläkin juhannusöinä harrastetaan, tosin leikkimielellä. Jumalten ja henkien lepyttely ja toive hedelmällisestä kasvun kaudesta on taas luontoa palvovalle kansalle ollut totisinta totta; jos Ukko suuttuu, ei saada sateita. Taikojen lisäksi vanhaa perua ovat kokkotulet ja aamuun jatkuva äänekäs juhlinta, joiden tarkoituksena oli karkottaa pahoja henkiä.

Luonnon kiertoon liittyvät seisaus- ja tasauspäivät ovat olleet tärkeitä maata viljelevälle kansalle. Niiden mukaan on myös kirkko asettanut omia juhlapyhiään. Vuoden pisin päivä on ollut juhlan aihe jo ennen kristinuskoa ja juhannuksen juhlintaa.

Keskikesän juhla on 400-luvulta lähtien ollut juhannus, jonka ajankohta on määräytynyt vuodesta 1955 Johanneksen nimipäivän (24.6.) mukaan niin, että aatto on sovittu olevan aina perjantai. Juhannus on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto. Juhlan kristillinen luonne juontuu Johannes Kastajan syntymästä. Juhannusta vietetään Pohjoismaissa sekä Baltiassa.

Juhannuksen juhlintaan ei kristinusko ole juuri vaikuttanut. Perimätiedon mukaan kesäpäivänseisausta on juhlittu jo ammoisista ajoista samoin eväin kuin me nykyisin juhlimme juhannusta: olemalla luonnon helmassa, laulamalla ja kyllä vain – Ukon vakkojen eli oluiden juomisella.

Kaikista juhlapyhistä juhannus on säilyttänyt eniten pakana-aikaisia tapoja. Edelleen rannoille sytytetään komeat kokot – ei tosin karkottamaan pahoja henkiä – ja tyynyn alle sujahtaa sen seitsemää kukkaa, jotta tuleva puoliso lipuisi juhannusyön uniin.

Vanha suomalainen sanonta kertoo vanhoista juhlintaperinteistä oleellisen: ”Mitä enemmän väki oli juovuksissa, sitä enemmän tuli viljaa.”

Teksti on alunperin julkaistu Suomen Luonnossa 6/2005.

juhannuskeskikesän juhlakesäpäivänseisaus