Mikähän sieni mahtaa olla kyseessä? Se näyttäisi olevan omalla jalallaan seisova kääpä. Sieni kasvaa entisen pellon pohjalle kasvaneen leppämetsän reunassa. Maaperä on vatunvarsia kasvavaa heinikkoa. Varsinaista lahopuuta ei kasvualustassa ole, mutta kariketta on. Onko kyseessä jokin Ganoderma-suvun laji?

Mielenkiintoisen näköinen kuva. Kääpäsukuun Ganoderma kuuluu kaksi Suomessa esiintyvää ja hyvin tunnettua lajia: lattakääpä ja lakkakääpä. Keskeinen ero on, että lakkakääpä on yksivuotinen, jalallinen, ja lattakääpä monivuotinen, jalaton. Värit myös poikkeavat selvästi toisistaan.

Lakkakääpä on hyvin tunnettu itämaisen lääketieteen reishi, jolla sanotaan olevan monenlaisia lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Lattakääpä kasvaa usein suureksi; lakin leveys voi olla 20–30 cm. Kasvualustana olevalla puulla ei ole suurta merkitystä. Kumpikin kasvaa monilla lehtipuulajeilla, joskin lakkakääpä voi kasvaa myös havupuulla.

Lakkakääpä on yleensä pienempi, ja sen lakki sekä jalka kiiltävät, lakkamaisen, viininpunaisen–punaruskean kuoren peittämät. Lattakäävän päällyspinta on usein ruskean kaakaojauhomaisen itiöpölyn peittämä.

Kuvan itiöemän tekee merkilliseksi se, että se on jalallinen kuin lakkakääpä, mutta on harmaanruskea ja monivuotisen näköinen kuin lattakääpä. Mielestäni kuvien sieni on lattakääpä, jolle jostain syystä on kasvanut pitkä jalka.

Tulkitsen kuvaa siten, että kääpä on joutunut kasvamaan tiheän risukon seassa olevasta maapuusta, jolloin se on alkanut ensin tehdä jalkaa kurottaakseen valoa kohti.

Lattakääpä kasvaa usein puistopuissa ja aiheuttaa niihin juurilahoa. Tästä syystä lattakäävän lahottama puistopuu voi muodostaa turvallisuusriskin.

ganodermakäävätlakkakääpäLattakääpä

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.