Kasviretkellä: Vallisaaren perhosniityt
Vallisaaren historia on näkyvillä joka puolella. Saari avattiin yleisölle vuonna 2016. Kuvat: Anna Tuominen
Lautta saapuu laituriin ja suuntaamme suoraan saaren länsilaidalle, josta opasteiden mukaan löytyy tuhansien perhosten koti. Matkan varrella on lisää opastetauluja. Niissä on tietoa myös kasvilajeista retkeilijöiden iloksi.
Vallisaareen pääsee lautalla Helsingin Kauppatorilta. Kesällä vuoroja kulkee kerran pari tunnissa.
Vallisaari on historiansa vuoksi kiinnostava kasviretkikohde, joten päätimme ottaa siitä vähän selvää jo etukäteen. Vallisaaren omilta nettisivuilta ja luontoon.fi-sivustolta löytyikin jonkin verran tietoa saaren ainutlaatuisesta lajistosta. Retkipaikka-blogin mukaan saarella kasvaa yli 400 kasvilajia – montakohan me ehdimme tunnistaa?
Saari on rannikon puolustuksen näkökulmasta keskeisellä paikalla, joten vuosisatojen saatossa sitä ovat hyödyntäneet niin ruotsalaiset, venäläiset kuin suomalaiset sotilaat. Historia on näkyvillä komeine linnoituksineen, mutta myös saarella kukoistavat kasvit kertovat menneistä ajoista. Idästä tuodun viljan ja rehun mukana saarelle on saapunut lukuisia lajeja, joihin pääsemme tutustumaan:
-
- Harmion nimi viitannee väriin eikä riesaan.
-
- Idänukonpalko on jo suurimmalta osin kukkinut, mutta muurin varjosta löytyy vielä yksi mattimyöhäinen. Kuva: Anna Tuominen
-
- Polun varrelta löytyneessä kohokkikasvissa on jotain tuttua, mutta saman oloinen nurmikohokki löytyy läheltä, tämä ei ole se. Kasvi paljastuu LuontoPortin tunnistustyökalujen avulla puna-ailakin lähisukulaiseksi, valkoailakiksi.
-
- Valkoailakin kukat houkuttelevat pölyttäjiä erityisesti iltaisin. Keskipäivällä terälehdet saattavat mennä suppuun.
-
- Kotoperäinen nurmikohokki muistuttaa idästä kulkeutunutta valkoailakkia, mutta sen kukat ovat kaljuja.
Nurmilaukka on LuontoPortin mukaan merimiesten tuoma muinaistulokas. Onnistumme tunnistamaan sen lopulta Retkeilykasvion määrityskaavalla, kunhan ensin hoksaamme, että kukinnon tyvellä olevat pallukat ovat itusilmuja.
Kivimuurien päällä maakerros on ohut, ja kasvit joutuvat sinnittelemään ajoittain melkoisessa kuivuudessa. Niillä on monenlaisia keinoja veden säästämiseen, mutta alkukesän heleä vihreys on silti jo taittunut lämpimämpiin sävyihin.
-
- Vadelma on tummunut punertavan ruskeaksi. Nämä marjat päätyvät kuvaamisen jälkeen retkeläisten herkuksi.
-
- Muurilta ryöppyävää taikinamarjaa emme maista. Tämän punaherukan sukulaislajin marjoja voisi kyllä syödä, mutta ne ovat mauttomia.
-
- Isomaksaruoho selviää kuivan kauden yli varastoimalla vettä meheviin lehtiinsä ja juuriinsa.
-
- Ukontulikukan karvainen pinta estää vettä haihtumasta liiaksi. Kukinta on jo päättynyt, mutta komeat varret pysyvät pystyssä talvenkin yli.
-
- Mäkikuisman erottaa särmäkuismasta helpoiten varren perusteella. Kaksi särmää varren kummallakin puolella = mäkikuisma, neljä särmää nelikulmaisessa varressa = särmäkuisma.
-
- Mäkikuismankin kukinta on jo pitkällä.
Valliniittyjen yltäkylläisyydestä nauttivat päiväperhoset ja sirkat, joiden siritys viimeistelee loppuaan lähenevän kesän tunnelman.
Pikkukultasiiven toukan ravintokasveja ovat suolaheinät ja hierakat, joita Vallisaaresta löytyy runsaasti.
Suuri osa niityn kukista on joko violetteja tai keltaisia. Luonnossa villeimmätkin värien yhdistelmät ovat sopusoinnussa keskenään.
-
- Kissankellot kasvavat niityllä laikuttain.
-
- Kissankellojen lisäksi Vallisaaren niityillä kasvaa suurikukkaista kurjenkelloa.
-
- Pientareilla kukkiva ruusuruoho on yksi kasviretkeläisten suosikkilajeista.
-
- Laji on myös pölyttäjien suosiossa.
-
- “Keltakannusruoho on se, joka näyttää ihan munakokkelilta.”
-
- Keltamatara on helppo tunnistaa, sillä muut kotimaiset matarat ovat valkokukkaisia.
-
- Tämäpä ei olekaan rätvänä vaan hopeahanhikki. Samannäköiset kasvit erottaa lehdistä: hopeahanhikin lehden liuskat ovat kapeammat ja etenkin alta karvapeitteiset.
Ahopukinjuuri ja ketoneilikka ovat paahteisten niittyjen lajeja.
Loppukesästä pientareet täyttyvät ohdakkeista, karhiaisista ja muista violeteista puuterihuiskuista (asterikasvit). Ne ovat Vallisaaressa hyvin edustettuina.
-
- Pelto-ohdake ei ole maanviljelijälle mieleen, mutta päiväperhosten keskuudessa suosio on taattu. Taustalla väriläiskinä maitohorsmat.
-
- Valtavana pensaana kasvava seittitakiainen on houkutellut kukkiinsa useammankin kulta-/ kuparikuoriaisen. Samannäköiset kuoriaiset erottaa parhaiten naaman etureunan muodosta, mutta tämän yksilön pää pysyy tiukasti kukkien lomassa.
-
- Kyläkarhiainen on melkoinen piikittelijä, mutta sitruunaperhosta se ei haittaa!
-
- Ahdekaunokki on tästä kuvasarjasta ainut, jossa ei ole lainkaan piikkejä, väkäsiä tai muutakaan pistävää.
Vallisaaressa liikkuminen on melko rajoitettua, sillä upeasta lajistosta halutaan pitää huolta, ja saaren metsistä saattaa yhä löytyä sotilastoimintaan liittyvää romua ja räjähteitä. Ensi vuonna luvassa on kävijämäärän huima kasvu, sillä saaressa järjestetään iso kulttuuritapahtuma. Vieraiden aiheuttama ympäristörasite pyritään minimoimaan, mutta mitä se tarkoittaa kasviharrastajalle? Se jää nähtäväksi.
Lue juttu kasviharrastuksen aloittamisesta Suomen Luonnosta 4/2019!
Nappaa myös vinkit lajioppaan valintaan ja tarkista mitkä kasvit ovat juuri nyt parhaimmillaan.