Kävelen kohti piilokojua vähän auringonnousun jälkeen. Pakkanen on vielä kirpeä, mutta nouseva aurinko lupaa lauhtuvaa keliä. Harvassa männikössä kuuluu kanahaukan kimakka huuto.

Kojun ympäristö nuorehkoa männikköä, seassa jokunen kuusenräippä. Säikäytän kojun edustalta korppiparven ilmaan. Päästyäni sisälle kojuun on vähän aikaa hiljaista, kunnes käpytikat uskaltautuvat ensimmäisinä paikalle. Ne hakeutuvat puihin kiinnitetyille läskipaloille. Kolme tikkaa kinastelevat läskipalalla ja jahtaavat toisiaan.

Kojun lähellä on lihasyöttejä petoeläimille. Odotankin täällä erityistä vierasta. Karhut nukkuvat vielä talviunta, mutta ahmat ovat liikkeellä. Naaraat ovat synnyttäneet pentunsa lumeen kaivettuun pesään jo helmi-maaliskuun vaihteessa. Nyt ne viettävät suuren osan ajasta pesässään poikasia lämmittäen ja imettäen. Välillä niidenkin on poistuttava pesästä syömään. Urokset eivät osallistu poikasten hoitoon, vaan ne elelevät yksikseen.

Hyvällä onnella kojusta voi nähdä sudenkin. Luen kojun päiväkirjasta, että viime syksynä yksi ryhmä näki saman päivän aikana sekä ahmoja, karhupentueen että suden!

Pian käpytikkojen perässä neljä epäluuloista korppia uskaltautuvat kojun läheisyyteen. Lähipuissa lintuja on enemmänkin. Niillä taitaa olla jo kevättä rinnassa, kun ne ronkkuvat, kilkkuvat, kolisevat ja korahtelevat. Mikä vaikuttava äänivalikoima!

Yksi korppi lähestyy kojua varovasti. Epäluuloinen lintu hypähtelee vähän väliä ja nykii hermostuneesti siipiään. Se kävelee varovaisin askelin pää korkealla tähyillen. Päästyään tarpeeksi lähelle se nappaa herkkupalan kiireesti nokkaansa ja lentää kauemmas oksalle syömään.

Korppien lähdettyä on pitkään hiljaista. Aurinko ja hento tuulenvire pudottavat lunta puun oksalta. Lumi leviää kimaltavana viuhkana maahan. Kuuntelen salon huminaa ja odotan. Tunnit kuluvat.

Havahdun ajatuksistani, kun tiainen pörähtää rapistelemaan kojun katolle. Ulkoa kuuluu säksätystä ja tiaisparven moninaisia ääniä: hömö-, töyhtö-, tali- ja sinitiaisia. Pikkuhiljaa äänet taas loittonevat.

Puolilta päivin vaikuttaa alkaneen lounasruuhka. Paikalle saapuu kolme närheä, käpytikkoja ja iso tiaisparvi.

Sitten puiden lomasta näen sen. Matalan tumman selän, joka rytmikkäästi jolkottaa kohti kojua. Se pitää päänsä alhaalla näkymättömissä. Kulkija on kuin karvainen Klonkku. Se on ahma.

Se ei välitä kojussa istujasta tippaakaan, vaikka epäilen etteikö sen tarkka nenä haistaisi piileskelevää ihmistä. Sen sijaan nenä kohoaa ilmaan ja etsii määrätietoisesti ruuan hajua viiksikarvat huurteessa. Siinä ahma onkin mestari. Herkkupalat löytyvät hangesta yksi toisensa jälkeen sen enempää etsimättä.

Ahman puuhia on mukava seurailla. Sillä on lyhyt kuono, ilmeikkäät silmät sekä pienet korvat, jotka myötäilevät päätä. Tummaa turkkia reunustavat kyljillä leveät kullankeltaiset juovat, jotka nousevat lapojen päälle ja peräpäässä yhtyvät hännän tyvellä. Häntä on pitkä ja paksu, vähän nuijan muotoinen. Pään alue on hieman vaaleampi kuin muu turkki.

Piilokojun antimet maistuvat ahmalle hyvin. Alueen ahmakanta onkin kasvanut pitkään jatkuneen ruokinnan ansiosta. Susia ei ole tarpeeksi, jotta ahmat löytäisivät riittävästi haaskoja ruoakseen luonnosta. Siten keinoruokinta auttaa erittäin uhanalaista kätkää ja toimii samalla luontomatkailun vetonaulana.

Viimeisen herkkupalan ahma ottaa suuhunsa ja jatkaa sitten matkaansa.

Missä voi nähdä ahman?
Vierailimme Pohjois-Karjalassa Lieksassa Erä-Eeron piilokojuilla. Paikka on Suomen paras ahman näkemiseen.
Lieksasta matkaa kertyy 25kilometriä. Lähellä sijaitsee myös Pieni Ritojärvi harjuineen ja ikimäntyineen.

www.eraeero.com

ahmaerä-eerokevätretkellälieksapiilokojusuurpedotuhanalainen