Mökillä tai muuten luonnon helmassa juhannusta viettävät voivat nauttia käen kukunnasta – ja ihmetellä sen toistakin ääntä. Kukuntaa voi kuulla mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, mutta jotenkin yöttömässä yössä se tuntuu kaikkein sykähdyttävimmältä.

Kansanperinteen mukaan käen kukunnasta saattoi ennustaa tulevaa. Pohjoisesta kukkuva käki oli poloisen käki, etelästä elon käki, idästä ilon käki ja lännestä lemmen käki. Niin monta kertaa kuin käki kukkuu, niin monta tällaista vuotta oli tulossa.

Kuk-kuun jälkeen kuuluu silloin tällöin kova kähinä: kuka-käki. On arveltu, että käki olisi siitä saanut kielellisesti omaperäisen nimensä. Sillä on vastineita myös lähisukukielissämme kuten saamessa, virossa, vatjassa ja vepsässä.

Käkiä on kesällä koko Suomessa, Utsjokea myöten. Se munii useimmiten ainokaisen munansa leppälinnun tai niittykirvisen pesään, mutta muutamat muutkin isäntä- ja emäntälinnut saavat käenpojan kasvattaakseen.