Kevät lähestyy kohisten, eikä se ole jäänyt kurjilta huomaamatta. Nuoret satelliittilinnut ovat jälleen suuntaamassa talvehtimisalueiltaan kohti Pohjolaa.

Sola-kurjelle kevätmuutto on vasta toinen, mutta vuotta vanhemmille Harmaalle, Häröliinalle ja Laikalle jo kolmas.

Muuttomatkansa aloitti ensimmäisenä Harmaa, jonka syysmuutto oli vastaavasti jatkunut nelikosta pisimpään. Kurki vietti vuodenvaihteen vain hiukan Pyreneiden eteläpuolella, Sotonera-tekojärvellä, ja vielä tammikuun lopulla se jatkoi hiukan etelämmäs Gallocanta-järvelle. Järvi ympäröivine peltoineen on Länsi-Eurooppaan muuttavien kurkien reittien tärkeimpiä solmukohtia.

Gallocantassa lintuharrastaja Antonio Torrijo löysi ja tunnisti kurjen sen jalkaan kiinnitettyjen värirenkaiden perusteella. Harmaa liikkui tuolloin noin tuhannen linnun parvessa, mikä Torrijon mukaan on varsin tavallinen ruokailevan parven koko. Helmi–maaliskuun taitteessa Gallocantan alueella arvioitiin olevan lähes 100 000 kurkea, ja tuolloin parvet olivat vielä suurempia.

Torrijo kuvasi Harmaan myös joulukuussa reilut kaksi vuotta sitten, sen elämän ensimmäisen muuttomatkan viimeisellä etapilla. Tuolloin Harmaan höyhenpuku oli yhä nuorelle linnulle tyypillisen tasavärinen.

Vain kuukautta saapumisensa jälkeen, 24.2., Harmaa lähti Gallocantasta kevätmuutolle koilliseen kohti Ranskaa. Se lensi kerralla 700 kilometriä ja viikon lepäiltyään jatkoi vielä yli 400 kilometriä eteenpäin. Juuri nyt Harmaa on jo lähellä Luxemburgin rajaa, ja sillä on takanaan jo 1260 kilometriä.

”Se on silti vain Harmaa aavistus verrattuna Häröliinaan”, sanailee biologi Petri Suorsa.

Rivakaksi muuttajaksi osoittautunut Häröliina-kurki lähti liikkeelle Portugalin ja Espanjan rajalta maaliskuun toisena päivänä. Kahdessa päivässä se lensi Gallocantaan, mutta sen jälkeen leiskautti kerralla 1411 kilometriä itäkoilliseen Sloveniaan.

Häröliina laskeutui joenvarsipellolle Ljubljanan eteläpuolelle alkuillasta viime sunnuntaina, 5. maaliskuuta. Maanantaina se jatkoi Unkariin ja tiistaina laskeutui Hortobágyyn. Neljässä vuorokaudessa Häröliina taittoi lähes 2400 kilometriä.

Hortobágyn kansallispuiston kosteikot ja ruohomaat vetävät kurkia puoleensa, ja Häröliina onkin pysähtynyt siellä jokaisella muuttomatkallaan. Suorsa kertoo, että alueella on nyt myös virolaiseen tutkimusprojektiin liittyviä satelliittikurkia.

”Koko Koillis-Unkari kuhisee kurkia. Sinne on tullut lintuja Afrikasta ja Balkanilta, ja Espanjasta pukkaa koko ajan lisää.”

Viimeisimpänä muuttomatkansa on aloittanut Sola. Maaliskuun 4. päivänä se lensi Alarcónin tekojärveltä Gallocantaan ja yövyttyään jatkoi samalle Sotoneran tekojärvelle, missä Harmaa oli viettänyt vuodenvaihteen. Jälleen yhden yön levolla se jatkoi 260 kilometriä Ranskaan hieman Bordeaux’n ohi.

”On mielenkiintoista, että tämä on ihan eri reitti, kuin mitä se tuli Espanjaan. Nyt se menee samaa reittiä, jota Harmaa käyttää, siis klassista länsireittiä”, Suorsa huomauttaa.

Sola yllätti tutkijat jo viime syksynä kurvaamalla Unkarista Espanjaan. Samaa reittiä käyttää myös Häröliina, mutta Sola oli edellisenä vuonna jatkanut emojensa opastamana Tunisiaan ja Algeriaan. Tällä erää vaikuttaa siltä, että Sola oppii jälleen uuden muuttoreitin Euroopan poikki.

”Se voi vielä kääntyä rajusti itään ja mennä Alppien pohjoispuolelta Unkariin, mutta todennäköisempää on, että se menisikin Luxemburgin suuntaan.”

Kurkinelikosta lyhimmän syysmuuton tehnyt Laika on yhä aloillaan Hampurin tuntumassa, missä se on viettänyt koko talven.

”Vaikka kurkien talvehtimispaikkojen välillä on jopa 2000 kilometriä, ei Suomeen saapumisessa välttämättä tule isoja eroja.”

Suorsa kertoo, että Laikan paikannin on ollut ajoittain mykkä jopa päiviä. Luultavasti ongelmat johtuvat mobiiliverkon katvealueista, sillä lähiaikoina saadut paikannustiedot kertovat, että linnun elo jatkuu tavalliseen tapaan.

Paraikaa koko Pohjois-Euroopassa säät ovat kylmenneet. Polaaripyörteen hajoaminen päästi kylmää ilmaa leviämään napa-alueelta, ja sen Laikakin joutuu nyt kokemaan.

”Saa nähdä, alkaako varpaita palella. Jos veikata pitäisi, kurkien muutto pysähtyy nyt hetkeksi.”

Suorsan mukaan kaikki kurjet ovat kuitenkin hyvissä asemissa kevätmuuton jatkoa ajatellen.

Lue vanhemmat kurkiseuranta-jutut täältä >>

gps-paikannuskurkiKurkien kevätmuuttokurkiseurantamuuttolinnutsatelliittiseuranta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.