Viimeinenkin Suomen Luonnon seurantakurjista on aloittanut kevätmuuttonsa. Laika talvehti muita kurkia selvästi pohjoisempana, joten etumatkaa oli niin paljon, ettei sillä ollut kiire aloittaa matkaansa.

Laika nousi siivilleen Hampurin eteläpuolelta 22. maaliskuuta. Se eteni välillä pysähdellen Puolaan asti, ja seuraavana päivänä jatkoi Liettuan pohjoislaidalle. Näiden kahden päivän aikana se muutti lähes tuhat kilometriä.

Biologi Petri Suorsa arvioi, että Laika jää hetkeksi aloilleen. Suomeen virrannut kylmyys luultavasti tuntuu myös Liettuassa, joten Laika tietää olla kiirehtimättä. Suorsa on seurannut Baltian maiden säätä live-pesäkameroiden kautta ja kertoo, että sää on siellä jo keväinen, eikä suurempia lumisateita ole enää tullut.

Häröliinakin on edennyt kurkiseurannan edellisen päivityksen jälkeen, mutta rivakka muuttovauhti on tyrehtynyt. Maaliskuun 9. päivänä Häröliina siirtyi Unkarista Slovakiaan ja vasta 23. päivänä Puolaan, Valko-Venäjän ja Ukrainan rajan tuntumaan.

Nuoren Sola-kurjen uusi reittivalinta sai varmistuksen, kun se lensi läheltä Luxemburgia ja Saksan halki Puolaan.

”Sola meni niin klassista länsireittiä kuin voi mennä”, Suorsa sanoo.

Sola taittoi noin tuhat kilometriä kahdessa erässä: ensin Länsi-Ranskasta Saksan itärajalle 11.–15. maaliskuuta ja lopulta pieni hyppäys Puolan puolelle viikkoa myöhemmin.

Toinen länsireittiä seuraava kurki, Harmaa, on nyt edennyt suunnilleen yhtä pitkälle kuin Sola. Se kuitenkin kurvasi pohjoisempaa, läheltä Alankomaita, kun taas Sola lensi Tsekin rajaa viistäen. Maaliskuun 20. päivänä Harmaa pysähtyi Hampurin eteläpuolelle samalle seudulle, jossa Laika vietti talvensa.

Kurkiseuranta: Minne Häröliina muutti ja mitä se kertoo Suomen kurjista

Vaikka seurantakurkien nelikko on yhä matkalla, ensimmäiset kurjet ovat jo saapuneet Suomeen. Tiira-havaintotietokannan mukaan muutamia kurkia on jo nähty Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa asti.

”Minäkin näin viikko sitten kolme muuttajaa, mutta ne ovat kyllä nyt yksi jalka maassa ja toinen nostettuna vatsaa vasten. Ovat varmasti hyvin nuopeina tällaisella kelillä”, Suorsa sanoo.

Sään kylmentyminen saattaa jopa ajaa joitain kurkia pakomuutolle takaisin Suomenlahden yli, vaikka ne aika sitkeitä ovatkin. Viime vuonna Häröliina palasi hetkeksi Viroon ennen lopullista paluutaan Suomeen.

Suorsa odottaa ensimmäisen seurantakurjen ehtivän Suomeen parin viikon kuluessa.

”Yleensä ne tulevat viimeistään huhtikuun toisella viikolla. Kaikki neljä ovat sellaisissa asemissa, että tarvittaessa ne voivat tulla tänne päivässä tai kahdessa.”

Hän arvioi Solan jättäytyvän joukon viimeiseksi, sillä nuorten kurkien ei tarvitse pitää kiirettä. Sen sijaan vuotta sitä vanhempi kolmikko saattaa jo suunnitella reviirien valtausta.

”Ei olisi mahdotonta, että joku niistä yrittäisi pesintää tänä kesänä”, Suorsa sanoo.

Lue vanhemmat Kurkiseuranta-jutut täältä >>

gps-paikannuskurkiKurkien kevätmuuttokurkiseurantamuuttolinnutsatelliittiseuranta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.