Kurkiseuranta MATKALLA: Kirimme kurkimuuton edelle Unkarissa
Kahden viikon ajan Suomen Luonto matkaa kurkien mukana yhdellä niiden keskeisimmistä muuttoreiteistä Espanjan Gallocantasta Unkarin Hortobágyyn. Molemmat paikat ovat tulleet tutuiksi kurkiseurannan aikana, sillä ne ovat kurkien suosimia levähdys- ja talvehtimispaikkoja.
Matkan varrella pysähdymme Camarguen luonnonpuistossa Ranskan rannikolla ja yritämme löytää satelliittikurki Kullan.
Reportaasi matkasta julkaistaan Suomen Luonnossa 5/2024.
Etappi 3: Hortobágyn kansallispuisto, Unkari
Lähdemme liikkeelle Debrecenistä seitsemältä, mutta kirkkaassa auringonvalossa, toisin kuin Espanjan Gallocantassa. Olemme matkustaneet lähes 2000 kilometriä itään, mutta aikavyöhyke on silti sama. Aurinko nousee täällä aikaisin.
Hortobágyn kansallispuisto on suuri suojeltu kosteikko- ja peltoalue keskellä Unkarin häkellyttävän tasaista maisemaa. Alue on vahvasti ihmisten säätelemä, mutta esimerkiksi viljelijät ovat sitoutuneet ylläpitämään puiston monimuotoista lajistoa.
Kulunut helmikuu on Unkarissa ollut niin lämmin, että se olisi jopa maaliskuihin verrattuna mittaushistorian top kympissä. Lämpö saa osan linnuista kirimään muuttomatkallaan, mutta käy ilmi, että kurjet ovat vasta tulossa.
Vierailemme päivän aikana kahdessa lintutornissa, jotka kumpikin sijoittuvat säädeltyjen kala-altaiden ja peltomaiseman keskelle.
Oppaamme, kansallispuiston luonnonsuojeluosaston johtaja Szabó Gyula kertoo, että keväällä kurkia pysähtelee puistossa selvästi vähemmän kuin syksyllä. Syysmuuton aikaan puistossa voi olla kymmeniätuhansia kurkia samaan aikaan. Kevätmuuttajilla on kova kiire pesimään, ja siksi pysähdykset ovat lyhyitä tai kurjet säntäävät suoraan yli.
Hän osoittaa peltojen takana kulkevia voimajohtoja. Ne ovat Unkarissa suurimpia uhkia kurjille. Suomessa tilanne on sama; viime vuonna kaksi Suomen Luonnon seurantakurjista menehtyi, kun ne törmäsivät lankoihin.
Näkemämme voimajohdon alta löytyi eräänä sumuisena päivänä 64 kuollutta kurkea kerralla.
Johdot ovat uhka myös hanhille, joita alueella on paljon. Näemme suuria tundrahanhiparvia ja joitain merihanhia. Alueella suojellaan äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea, mutta niitä ei tänään löydy.
Matkalla toiselle lintutornille äkkäämme vihdoin ensimmäisen kurjen. Se maleksii yksikseen pellolla lähellä tietä. Pysähdymme ihailemaan sitä hetkeksi.
Viimeinen tienpätkä ennen lintutornia on kuin kynnöspeltoa, mutta oppaamme neliveto suoriutuu siitä hyvin. Sade olisi voinut estää pääsymme torniin kokonaan, sillä maa olisi muuttunut liukkaaksi mutavelliksi. Onneksi aurinko on paistanut myös edellisinä päivinä ja lujittanut tien pinnan.
Alueen kala-altaat ovat luonnonsuojeluosaston hallussa, ja niitä säädellään pitkälti lintujen ja kosteikkoluonnon ehdoilla. Altaat ovat täynnä lokkeja, hanhia ja tuttuja sorsia, kuten taveja ja haapanoita. Parvi mustapyrstökuireja laskeutuu kahlaamaan veteen.
Tornista näemme päivän toisen ja viimeiseksi jäävän kurjen. Se kiertää laiskasti lämpimässä ilmavirtauksessa, sekin itsekseen.
Kurkimuuton huippuun ei ole enää kuin viikko tai pari, sillä myös kurki aikaistaa muuttoaan lämpiminä vuosina. Olemme kuitenkin auttamatta edellä.
Kurkien sijaan lintutorni tarjoilee meille muun muassa kapustahaikaroita, keisarikotkan ja kaksi erittäin uhanalaista aavikkohaukkaa, lajeja, joihin ei Suomessa törmää.
Etappi on matkamme viimeinen, ja seuraavaksi vuorossa on paluumatka Suomeen. Siellä yksittäisiä kurkia on nähty jo lukuisia, vaikka isot muuttoparvet antavat vielä odottaa itseään. Ehdimme hyvin perille toivottamaan ne tervetulleiksi!
Juttumatka tehdään Tiedetoimittajain liiton apurahan avulla.