Tiede nyt: Luonnonäänet auttavat ihmistä elpymään ja palautumaan
Kuva: Johanna Mehtola.
Tampereen yliopiston ympäristötutkimuksen maisteri Yasushi Suko selvitti tuoreessa väitöstyössään, auttaako luonnonäänien toistuva kuunteleminen sisätiloissa ihmisiä elpymään ja palautumaan henkisesti arjen rasituksista. Elvyttävällä vaikutuksella tarkoitetaan psykologisten, fysiologisten sekä sosiaalisten resurssien palautumista.
Luonnonäänien vaikutusta selvitettiin muun muassa yliopisto-opiskelijoiden sekä stressaavissa ja vaativissa olosuhteissa työskentelevien kirurgien palautumisessa. Tutkimuksessa havaittiin, että luonnonäänet palauttavat vaikutukset olivat voimakkaammat kuin esimerkiksi hiljaisuudella, tavallisilla sisäaktiviteeteilla – tai jopa lempimusiikilla.
Tulokset osoittavat, että yksinkertaiset äänipohjaiset interventiot voivat tukea sekä stressistä palautumista että tarkkaavaisuuden palautumista arjessa. Pitkiä aikoja sisätiloissa viettävät ihmiset, kuten vanhukset, opiskelijat ja terveydenhuollon ammattilaiset, voisivat kohentaa psykologista toimintakykyään helposti ja edullisesti kuuntelemalla säännöllisesti luonnonääniä.
Yasushi Sukon psykologian alan väitöskirja The Cumulative Restorative Effects of Repeated Listening to Natural Sounds Indoors tarkastetaan Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja psykologian tiedekunnassa 26. kesäkuuta 2026.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.