Etsi runsaslajinen niitty

Juhannuksen jälkeen alkaa niittylajien ystävän juhla-aika, kun niityt ja kedot pukeutuvat parhaimpiinsa.

Niityt ovat monimuotoisuuden runsaudensarvia, mutta ne ovat myös perinnemaisemia, joita ennen pidettiin yllä laiduntamalla, niittämällä, ja joskus lehdestämällä. 1900-luvun aikana peräti 99 prosenttia perinneympäristöistä katosi, kun maatalous tehostui ja karjan laidunnus niityillä väheni.

Nykyisin perinnemaisemia etsivän on tiedettävä, mitä hakee.

”Kansallispuistojen kohteet on hyviä”, kertoo Turun ja Jyväskylän yliopistoissa työskentelevä tutkija Kaisa Raatikainen. ”Myös jotkut maaseutumatkailutilat hoitavat perinnemaisemia, ja isäntä tai emäntä voivat ehtiessään kierrättää matkailijaa niityillä.”

Osittain perinnemaisemia ovat tulleet korvaamaan teiden pientareet ja muut paikat, joissa ihminen tahtoo pitää kasvillisuuden matalana.

”Voimajohtoaukeat voivat olla varsin hyviä, jos ne ovat paahteisilla alueilla. Niillä voi olla hyvinkin rikas hyönteislajisto”, Raatikainen kertoo.

”Myös ratapihat tai junaratojen varret ovat hyviä lajibongailuun, vaikka eivät olekaan yhtä kauniita kuin luonnonniityt.”

Vinkki! Etsi kaunis niitty ja lisää siitä kuva Instagramiin hashtagilla #kauneinniitty. Esittelemme parhaat kuvat kesän lopussa nettisivuillamme.

Tarkkaile lapinuunilintua

Viimeiset muuttolinnut, lapinuunilinnut, saapuvat keskimäärin 10.6. Inariin. Tämän paljastaa vilkaisu Birdlife Suomen Tiira-tietokannan havaintoihin 2000-luvun ajalta. Samaan aikaan muutamat kahlaajat, isokuovin ja mustaviklon naaraat, suuntaavat jo syysmuutolle. Poikaset ne jättävät koiraiden huollettaviksi.

Vinkki! Lapinuunilintu on harvinainen Itä- ja Pohjois-Suomen pesijä. Varmimmin sen löytää Lapissa tuntureiden koivikko­rinteiltä, etelämpänä vaarojen koivua ja kuusta kasvavista rinnemetsistä. Lajin paljastaa koiraan laulu.

Pensassirkkalintu

Pensassirkkalintu. Kuvitus: Juha Ilkka

Kuuntele yölaulajia – nyt

Älä nuku ensi viikon öinä! Näihin aikoihin ovat vuoden viimeiset hetket lähteä yölaulajaretkelle. Yölaulajien paras sesonki yltää touko­kuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin, mutta jo juhannuksena satakielet, kerttuset ja sirkkalinnut alkavat vaieta.

Vinkki! Lähde liikkeelle tuntia ennen puoltayötä, kävellen tai pyörällä. Eniten laulajia on äänessä 3–4 aikaan. Aamun valjetessa rastaat alkavat häiritä hälyllään muiden lajien erottamista.

Aloita ruokasienien kerääminen

Kesä–heinäkuussa on jo mukavasti kerättäviä ruokasieniä. Nyt ovat nousseet nurminahikkaiden noidankehät ja peltoherkkusienten luun­valkeat lakit Etelä-Suomen nurmikoille. Koivunkantosienet puskevat ryppäinä koivujen kannoista.

luonnonkalenterimonimuotoisuusniitytruokasienetyölaulajat

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.