Luonto Nyt: Lumijäljet näyttävät lyhyen ja pitkän aikavälin muutokset

Kuva: Shutterstock
Luonnonvarakeskus julkaisi kuluneen talven lumijälkilaskentojen tulokset huhtikuun alussa. Peräkkäisten vuosien ja eri alueiden välillä on suurta vaihtelua, mutta lähes neljä vuosikymmentä jatkuneet laskennat näyttävät nisäkäskantojen suunnan.
Esimerkiksi metsäjänis on viime vuoteen verrattuna runsastunut maan etelä- ja keskiosissa, mutta vähentynyt maan pohjoisosissa. Samoin kävi oravalle, kärpälle ja lumikolle.
Pitkällä aikavälillä Suomen metsäjäniskanta on pienentynyt noin puoleen, joskin pohjoisessa kanta on ollut viime vuosikymmenet vakaa. Orava- ja lumikkokannat ovat pudonneet kolmasosaan ja kärppäkanta vain kuudesosaan laskentojen alusta.
Menestyjiä ovat eteläiset kulttuurimaisemien lajit, kuten rusakko.
Lumijälkilaskennat perustuvat vapaaehtoisten tekemiin riista- ja peltokolmiolaskentoihin. Kuluneena talvena laskettiin yhteensä 567 kolmiota.