Helsingin Vuosaaresta löytyi pohjoiselle Itämerelle uusi vieraslaji, katkoihin kuuluva Melita nitida. Kansallisen vieraslajisivuston vieraslajit.fi:n tiedote kertoo, että laji löytyi seurantanäytteestä, joka oli otettu Vuosaaren sataman edustalta syyskuussa 2024. Näytteestä löytyi kolme aikuista yksilöä.

Pohjoisamerikkalainen katka tavattiin Euroopasta ensimmäistä kertaa jo 1990-luvulla. Tähän asti lähimmät havainnot lajista olivat Puolan rannikolta.

M. nitida viihtyy monenlaisissa elinympäristöissä, kuten mutapohjaisilla suistoalueilla ja vuorovesirannoilla. Se käyttää ravinnokseen päällysleviä ja hajoavia vesikasveja.

Katka on levinnyt Eurooppaan laivojen painolastiveden mukana. Laivaliikenteen mukana Suomeen on levinnyt useita vieraslajeja, kuten liejutaskurapu, mustatäplätokko ja merirokko.

Tiedotteen mukaan vieraslajien levittäytyminen pohjoiselle Itämerelle on kiihtynyt viimeisten vuosikymmenten aikana.

Luonto tilastoina: Taskurapuja liikkeellä

katkatlaivaliikennepainolastivesivieraslajitäyriäiset

Opi luonnosta ja tue luonnonsuojelua!

Suomen Luonnon seurassa pysyt ajan tasalla luonnon tapahtumista koko vuoden ja digiarkistossa pääset sukeltamaan luonnonsuojelun historiaan.