Kuumana kesäpäivänä tekee mieli oleilla koko päivä rannalla. Samalla voi vaikka osallistua kansalaistiedeprojektiin, ja juuri niin teimme.

Åbo Akademin tutkijat keräävät tietoa rakkolevällä eli rakkohaurulla elävistä lajeista. Kuka syö rakkolevää -projektin tarkoituksena on antaa kaikille mahdollisuus auttaa aineiston keräämisessä. Projekti on nyt käynnissä viimeistä kesää.

Rakkolevä on Itämeressä avainlajin asemassa: Se tarjoaa lukuisille muille lajeille ravintoa, suojaa tai muuta hyötyä. Suuri osa meren eliöyhteisöstä on riippuvainen lajin menestyksestä suoraan tai välillisesti.

Aloitimme tutkimuksen etsiskelemällä lähiseudulta sopivan oloista rantaa. Rakkolevä kiinnittyy kiviseen pohjaan, joten ruovikkoisilta lietteiltä sitä ei kannata etsiä. Päädyimme suuntaamaan Uutelan kallioiselle länsirannalle.

Tarvikkeet

• Ämpäri tai vati: Mieluiten vaalea, jotta otusten tarkastelu on helpompaa.
• Sakset: Jos rakkolevä on kiinnittynyt kallioon tai suureen kiveen, sen voi leikata irti eliöiden laskemista varten.
• Mitta: Tutkittu levä täytyy mitata tai valokuvata jonkin tunnetun pituisen esineen kanssa.
• Kamera: Esim. kännykkä.
• Muistiinpanovälineet: Esim. kännykkä.
• Lajintunnistusapua: Esim. kännykkä.
• Kahlailuun sopiva vaatetus.

Helsingin edustalla merivesi on varsin sameaa, joten rakkolevän määrää oli vaikea arvioida. Saaristossa se kasvaa parhaimmillaan kuin metsä ja peittää isoja osia pohjasta. Uutelassa näkyvyys päättyi pian ensimmäisten rakkolevien jälkeen.

Irrotimme rakkolevän alustastaan saksilla. Kuva: Kimi Nurminen

Valitsimme lähimmän yksilön, sillä emme olleet varsinaisesti miettineet kahlailuun tai sukelteluun sopivaa vaatetusta. Kesäkuumalla helmojen kastuminenkaan ei onneksi haittaa.

Kun saalis oli saatu ämpäriin, ravistelimme ja huljuttelimme levää ämpärin pohjalla olevassa vedessä, jotta saisimme kaikki selkärangattomat irrottamaan otteensa. Tarkastimme vielä lopuksi levän ja poimimme viimeisetkin eläimet mukaan.

Laskeminen oli hankalampaa kuin odotimme, sillä otukset olivat todella pieniä ja piiloutuivat ämpäriin irronneiden levähitusten sekaan. Ihmettelin tätä myöhemmin projektitiimille lähettämässäni raportissa, ja sain vastauksen Åbo Akademin Niilo Salmelalta:

“Sisäsaariston rehevöityneessä ympäristössä eliöt ovat monesti pienikokoisia, mutta runsaslukuisia. Pienet yksilöt viittaavat rehevöitymisestä johtuvaan rasitukseen. Ulkosaaristossa eläimet ovat yleensä suurempia”, hän kirjoittaa.

Rehevä ja samea vesi kiusaa myös rakkolevää.

Lue lisää!

Ilmastonmuutos ajaa avainlajin ahtaalle – rakkolevä riutuu tulevaisuuden Itämeressä

Eliöiden laskeminen ja tunnistaminen vei puolisen tuntia. Kuva: Kimi Nurminen

Tunnistimme lajiryhmiä projektin nettisivujen ja LuontoPortin Itämeri-osaston avulla. Projektin ohjeissa sanotaan, että jos eliöiden laskeminen ei tahdo onnistua, määrän voi myös arvioida. Teimme näin leväkatkojen kohdalla, sillä ne olivat mahdottoman vikkeliä ja aina joku ehti piiloutua.

Tulokset

• Katkat: n. 15
• Leväkotilot: 6
• Vesi-/merisiirat: 5
• Leväsiirat: 2
• Muut tunnistetut lajit: merirokko, levärupi

Osaa rakkolevästä peitti verkkomainen levärupi. Kyseessä on sammaleläinten kolonia, jossa kunkin yksilön suojakseen rakentamat kalkkikehikkot muodostavat verkkomaisen pinnan. Kuva: Anna Tuominen

Kirjasimme tulokset muistiin ja loiskautimme ämpärin sisällön levineen takaisin mereen. Tutkimus oli purkissa vain puolisen tuntia sen jälkeen, kun olimme saapuneet rannalle. Lopuksi lähetin ohjeissa listatut tiedot sähköpostilla rakkolevätiimille.

Kurkkaa muita kansalaistiedeprojekteja Lajitietokeskuksen sivuilta!

Lyhytdokumentti Elämää rakkohauruvyöhykkeessä on toteutettu osana Åbo Akademin Kuka syö rakkolevää? -kansalaistiedehanketta yhteistyössä DocArt:in kanssa. Dokumentin on rahoittanut Svenska kulturfonden. Yhteistyössä myös ÅlandSeaMap-hanke ja Stiftelsen för Åbo Akademi.