Hiilensidonnan tai monimuotoisuuden yhteydessä puhumme aina metsästä kokonaisuutena. Mutta mitkä puulajit ovat tehokkaimpia hiilidioksidin sitomisen kannalta? Mikä olisi luonnon kannalta hyödyllisin lahopuuksi? Minulla on vain muutama hehtaari metsää, joten olisi mielenkiintoista tietää, mitä voisin tehdä.

En ole varsinaisesti hiilensidonnan asiantuntija, mutta mikään ei estäne pohdiskelemasta kysymystä.

Alkuun pääsee perusteista: kasvien yhteyttäminen on elämän perusta maapallolla. Yhteyttäessään kasvit sitovat veden ja auringon energian avulla ilmakehästä hiilidioksidia ja muuttavat ainekset sokeriksi. Samalla vapautuu happea meidän eläinten hengitettäväksi.

Puut ovat tehokkaita hiilensitojia, koska ne ovat pitkäikäisiä ja hiiltä varastoituu puiden paksuihin runkoihin ja laajoihin juuristoihin.

Mikä puulaji sitten olisi paras hiilensitoja?

Nopea pituus- ja tilavuuskasvu, kuten vaikkapa rauduskoivulla ja haavalla, sitoo puun kiihkeimpinä kasvun vuosina hiiltä tehokkaasti. Toisaalta nämä puulajit ovat lyhyt-ikäisiä. Niiden biologinen ikä on reilu sata vuotta, minkä jälkeen ne kuolevat, ja puu vapauttaa lahotessaan taas hiiltä kiertoon.

Kuusi ja etenkin mänty kasvavat lehtipuita hitaammin, mutta ne voivat elää jopa satoja vuosia. Tällöin ne sitovat ja varastoivat hiiltä paljon pitempään kuin koivu tai haapa. Tärkeää on, että puita kasvatetaan niille sopivassa elinympäristössä, jolloin kasvu on optimaalista.

Entä lahopuu? Orgaanisen aineksen hajoaminen vapauttaa hiiltä ilmakehään, mutta lahoavalla puulla on metsässä -äärimmäisen tärkeä tehtävä. Jopa tuhannet eliölajit tarvitsevat lahopuuta elääkseen, ja sen syntyminen on luonnollinen osa metsän kiertoa.

Ensisijaisesti metsissä elävien lähes 1600 uhanalaisen ja silmälläpidettävän eliölajin uhanalaistumisen yksi tärkeimmistä syistä on juuri lahopuun väheneminen talousmetsissä.

Ihannetilanteessa lahopuuta on monenlaista ja jatkuvasti tarjolla: ikivanhoja keloja, pystyssä olevaa ja maahan kaatunutta kuollutta puuta, eri paksuisia oksia ja risuja, pökkelöitä, tuulenkaatoja ja kantoja eri lahoamisen vaiheissa, eri puulajeja edustaen.

Lahopuiden koloissa pesivät lukuisat linnut ja liito-orava, kaarnan alla ja puiden halkeamissa elää kovakuoriaisia ja pistiäisiä, rungoilla kasvaa sammalia ja jäkäliä ja kiipeilee nilviäisiä. Käävät ja muut sienet lahottavat puita kukin vuorollaan, ja niillä vuorostaan elää monenlaista sääskeä ja muuta otusta.

Useimmat lahopuun hyödyntäjät vaativat juuri tietyn puulajin tiettyä lahoastetta. Siksi metsässä kannattaa kasvattaa useita puulajeja, jotka edustavat eri sukupolvia ja joista osa saa elää elinkiertonsa alusta aivan loppuun asti. Monipuolista eliölajistoa on etenkin kuusen, koivun, raidan ja haavan lahopuulla, Etelä-Suomen suotuisilla paikoilla myös lahovikaiset vanhat tammet ovat tärkeitä.

hiilensidontamonimuotoisuuspuu