Kuinka suurisarvinen uroshirvi pystyy juoksemaan sankassa metsässä vaivattomasti puihin takertelematta ja sarviaan kolhimatta?

Samaa olen monesti joutunut ihmettelemään, kun olen katsellut hirven vauhdikasta menoa. Yleiseksi selitykseksi kelvannee se, että hirven aivojen liikkeitä ohjaavien alueiden massassa täytyy piillä erinomaiset synnynnäiset valmiudet säädellä raajojen ja muunkin ruumiin liikkeitä. Taitojensa kehittämiseksi täyteen kukoistukseen hirvenvasa alkaa pian syntymänsä jälkeen harjoitella.

Paitsi ihmetellä voimme me hitaammat myös ihailla hirvien nopeaa ja sulavaa liikkumista. Siinä on erinomaisen liikkeiden ohjailun lisäksi osallisena väkevä ja nopeasti supistumaan kykenevä lihaksisto, sekin parempi kuin omamme.

Mutta vaikka hirvi on sopeutunut erinomaisen hyvin liikkumaan sankoissa metsissä, jonkin verran haittaa suuret sarvet uroksille varmaankin tuottavat. Tämän voi arvailla mutkan kautta, kurkistamalla hirven sukulaisen peuran sarvien biologiaan.

Metsäpeuran yksi, ei tosin paras tuntomerkki on, että metsäpeuran sarvet ovat lähempänä toisiaan kuin porolla. Porohan on tunturipeuran kesy muoto.

Tunturipeura on elänyt ja elää pääosan ajastaan avomaastossa, ja voi huolettomammin kantaa sarvia, jotka eivät ole komeita vain korkeudeltaan vaan myös leveydeltään. Metsäpeura taas elää puustoisilla alueilla.

hirvisarvet